torstai 27. marraskuuta 2014

Pitkä matka kotiin


Vihdoinkin kotona jälleen!

Lähdimme kollegani kanssa tiistaina varhain aamulla lentäen Zürichistä Berliiniin, josta vuokrasimme auton tarkoituksena kierrellä tapaamisissa Berliinin ympärillä. Matka alkoi hieman takkuillen koneen ollessa myöhässä pari tuntia, joka myös tarkoitti myöhästymistä tapaamisista. Tämä päivä meni kuitenkin vielä suhteellisen hyvin, ajoa kertyi noin 300 km sumuisilla kyläteillä Berliinin eteläpuolella. Sumussa ajaminen on ihan mielenkiintoista, varsinkin pimeässä. Pikku hiljaa silmät alkavat oikkuilemaan ja näkee harhoja, erilaisia hahmoja tien varressa ja jopa auton sisällä. On varmaan tullut nähtyä liian monta kauhuelokuvaa..Ikävä kyllä ajoin koko matkan enkä sen vuoksi saanut mitään hyviä sumukuvia otettua.

Seuraavana päivänä aamu alkoi teknisillä ongelmilla asiakkaan luona, jonka vuoksi aikataulumme oli jälleen myöhässä koko loppupäivän. Emme tämän vuoksi ehtineet iltpäivän lennolle kotiin Berliinistä. Päätimme kaikessa viisaudessamme ajaa kotiin vuokra-autollamme. Navigaattori näytti matkaksi 750 km, joten ihan kohtuuden rajoissa vielä.

Pääsimme onneksi turvallisesti kotiin myöhään eilen illalla, ajoa tuli yhteensä 1350 km kahden päivän aikana. Voin sanoa että olen jälleen saanut autoilusta tarpeekseni vähäksi aikaa eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti