maanantai 30. maaliskuuta 2015

Viikonloppu Italiassa




















Bernissä ei ole vielä alkanut satamaan lunta uudestaan niin kuin Suomessa ymmärtääkseni on, mutta jonkinlainen takatalvi täällä kuitenkin on myös ollut. Sää on viilentynyt ja vettä tulee harva se päivä. Siksi tämän viikonlopun Italian matka tulikin sopivaan rakoon.

Ystäväni Mikaela matkusti Suomesta Milanoon, josta poimin hänet auton kyytiin ja suuntasimme yhdessä Italian rannikolle Rapallon kylään. Olimme varanneet sieltä hotellin kahdeksi yöksi ja tarkoituksena oli ihan vain ottaa rennosti, vähän shoppailla ja nauttia auringosta.

En ollut ehtinyt tai jaksanut lukea kohteesta sen enempää, joten menimme aika fiilispohjalta. Rapallon kylä osoittautui kuitenkin erinomaiseksi valinnaksi, sellainen pieni idyllinen italialaiskylä täynnä pieniä kauppoja ja ravintoloita. Mikään shoppailukohde tämä ei kuitenkaan ollut ja päätimme siksi pyhittää maanantain kokonaan outlet shoppailua varten erikseen.

Rapallon kylä sijaitsee tunnetumman Portofinon vieressä. Portofino on tunnettu julkkisten lomailupaikkana, ja tämä heijastui myös hyvin esim. taksin hinnassa Portofinoon mentäessä, 7 km:n matkasta maksoimme 40 EUR. Kylässä oli myös paljon pieniä luksuliikkeitä ja ruokien hinnat olivat hieman korkeammat kuin Rapallossa. Mutta olihan se tottakai ihana pieni kaupunki jonka satama oli reunustettu terasseilla.

Kävimme myös Cinque Terre:ssä junalla, suunitelmissa kävellä 6 h:n matka päästä päähän rannikkoa pitkin. Cinque Terre sisältää viisi pientä kylää rannikon varrella joita yhdistää kävelypolku. Paikka on melko tunnettu, ja sesonkiaikaan varmasti aika täynnä turisteja. Tämä olikin hyvä aika käydä täällä, eikä turisteja ollut lainkaan liikaa. Otimme veneen kylästä kylään, koska kävelyreitti oli juoksukisan takia suljettu. Olipa kiva päästä ensimmäistä kertaa tänä vuonna nauttimaan venematkasta ja ihastelemaan näitä pieniä kyliä mereltä päin.

Säät suosivat ja saimme nauttia aurinkoisesta parinkymmenen asteen kelistä koko viikonlopun ajan. Voin lämpimästi suositella sekä Rapalloa että Cinque Terre:ä varsinkin näin sesongin ulkopuolella! Milanon kentältä tänne ajoi kahdessa tunnissa, mutta auton kanssa matkustettaessa on otettava huomioon että Cinque Terre:lle pääsee helpoiten junalla ja myös siksi majoittuminen esim. Rapalloon on kätevää.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Montpellier toisesta näkökulmasta




Olen monesti aikaisemminkin kirjoitellut Montpellieristä, jonne matkaan säännöllisesti. Tulin tänne taas tänään junalla Ranskan läpi jo päivällä, ja siksi minulla oli mukavasti aikaa kierrellä kaupungilla.

Olin tänään poikkeuksellisesti yksin liikenteessä, yleensä minulla on ollut työkavereita täällä mukana. Varmaankin juuri siksi (ja mahdollisesti myös viime öinä vaivanneiden painajaisten vuoksi) minulla oli melkein koko ajan uhattu tunne kaupungilla liikkuessani.

Montpellier on sinänsä ihana kaupunki, varsinkin päiväsaikaan, mutta tänään tunsin enemmänkin pelkoa tässä kaupungissa. Opiskelijakaupungista kun on kyse niin kadut täyttyvät nuorista iltaisin. Lisäksi tuntuu että ranskalaisten kovaäänisyys poikkeaa merkittävästi sveitsiläisten hiljaisuudesta. Huutoja, koirien haukuntaa ja moottoripyörien ääniä kuuluu sieltä täältä. Kerjäläisiä on joka puolella, kuljin varmaan parinkymmenen kerjäläisen ohi tänään. En niinkään ymmärtänyt mitä heidän ranskankielisissä lapuissa luki, mutta jostain sentään ymmärsin että siinä pyydettiin ihan rehellisesti rahaa alkoholiin ja huumeisiin. Huumeita täällä on ainakin katukuvan mukaan paljon.

Voin vain todeta kuinka iloinen olen siitä että asun melko turvallisessa kaupungissa. Bernissä minulla ei ole vielä koskaan ollut uhattu olo, vaikka liikunkin yöaikaankin yksin kaupungilla. Tottakai kaikissa kaupungeissa on niitä pahamaineisia alueita ja erikoisia tapauksia, mutta niitä lukuunottamatta kaupunki on todella rauhallinen.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Ikävä mökille



Tänään heräsin kauheaan Suomi-ikävään. Tämä on kai ihan luonnollista kun asuu ulkomailla, mutta nyt tunne oli todella vahva pitkästä aikaa. Täällä sataa tänään, ja sadetta on luvattu koko viikonlopuksi. Aloin miettimään mitä oikeastaan juuri nyt ikävöin kaikkein eniten ja miksi tämä tunne on niin vahva. Ja sadehan se saa ihmisen ajattelemaan Suomea sekä mökkiä!

Mökkeily on tietenkin kaikkein parasta silloin kun aurinko lämmittää ja voi olla vaikka merellä. Mutta myös sateiset päivät ovat ihania mökillä, kun voi sisätiloissa hengailla ja kuunnella sateen ropinaa katolla. Ei tarvitse tehdä yhtään mitään, voi vaikka lukea kirjaa koko päivän ja lämmitellä saunaa jo keskellä päivää.

Täytyypä varata seuraavat lennot Suomeen pikimmiten jotta pääsisin mökille!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Työmatkalla Madridissa











Madrid oli minulle uusi kaupunki, vaikka olen monta kertaa haaveillut viikonloppumatkasta tänne, en ole koskaan saanut sitä aikaiseksi. Aina on niin monta paikkaa johon voisi matkustaa ja Madridiin on kuitenkin Suomesta aika pitkä matka. Zürichistä tänne pääsee melko nopeasti, lento kestää noin kaksi tuntia.

Kyseessä oli työmatka joten en ehtinyt hirveän paljon kierrellä kaupunkia itsessään. Yhtenä iltana meillä oli kuitenkin todella tehokas turistikierros ja kävimme katsomassa linnan, pari kirkkoa ja pari keskusaukiota. Kaupunki vaikutti varsinaiselta ostosparatiisilta ja myös ravintoloita löytyi tottakai joka lähtöön. Espanjassa ruokaan voi aina luottaa, tapakset ovat ehdottomasti yksi lempiruuistani.

Kevät on täällä jo vähän pidemmällä, ja erilaiset puut kukkivat upeasti. Koitin kysellä mitä puita nämä olivat, ja jotkut lajikkeet paljastuivat ainakin mantelipuiksi. Teimme myös päiväretken luotijunalla viereiseen kaupunkiin ja täytyy myöntää etten ole ikinä aikaisemmin ollut yhtä hienossa junassa. Junalla matka Madridista Barcelonaan taittuu kolmessa tunnissa, ja junat kulkevat 300 km/h. Junissa näytetään elokuvia ja jokaisella paikalla on omat latauspisteet. Junat ovat todella hienot aina vessoja myöten eikä kova nopeus tunnu missään. Epäilin aluksi miksi kuljemme junalla emmekä autolla, mutta nähtyäni nämä junat ymmärrän tämän varsin hyvin.

Kaiken kaikkiaan Madrid on suurkapunki, jossa on noin 5 miljoonaa asukasta, mutta se vaikutti kuitenkin melko kompaktilta ja pystyimme hyvin kävellen kiertämään nämä päänähtävyydet. Tulisin mielelläni uudestaan tänne ostoksille ja tutustumaan paremmin kaupunkiin.



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Karu kevät




Talven jälkeen luonto keräilee jälleen pikku hiljaa voimiaan. Keväinen Bern on vielä samannäköinen kuin Espoon kevät: puissa ei ole edelleenkään lehtiä vaikka lämpötila on pysytellyt jo reilussa 10:ssä asteessa parisen viikkoa.

Illat ovat kuitenkin jo valoisammat, ja sen vuoksi iltalenkkeilykin on hieman helpompaa kuin talvisaikaan. Meillä töissä treenataan Bernin Grand Prix juoksutapahtumaa varten toukokuussa ja käymme juoksemassa lähimetsässä pari kertaa viikossa lounastauolla. Tämä on erinomainen tapa irrottautua hetkeksi työn ääreltä ja haukata raitista ilmaa. Sujuu työnteko vähän rivakammin iltapäivällä.

Laitan varmasti kuvia tännekin sitten kunhan saadaan niitä ihania kirkkaanvihreitä lehtiä puihin, en malttaisi millään odottaa!


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ravintolasuosituksia Bernissä

Bernin ravintolatarjonta on erittäin laaja kaupungin pieneen kokoon nähden, mutta onhan ulkona syöminen täällä toisaalta todella suosittua. Osasyy tähän on varmasti hyvä taloudellinen tilanne, mutta pitkät työpäivät ja kauppojen aikaiset sulkemisajat johtavat myös siihen ettei ihmisillä kertakaikkiaan ole aikaa käydä kaupassa ja tehdä ruokaa.

Aluksi saapuessani Berniin tuli käytyä monessa ei niin hyvässä ravintolassa, jotka monesti olivat turistihuijauksia. Uudessa kaupungissa kannattaisikin aina mielummin suunnata kaupungin laidoille, joissa hinnat ovat huokeammat ja laatu usein parempaa.

Olemme kuitenkin kuukausien mittaan löytäneet muutamia hyviä ravintoloita, joten tässä niistä muutama:

El Mexicano


El Mexicanoa suositteli meille  alunperin paikallinen meksikolainen ja paikasta tuli heti yksi meidän suosikkiravintoloista. Tämä perinteinen meksikolainen ravintola sijaitsee aivan Bernin keskustassa, kivenheiton päässä Loebin tavaratalosta. Listalla on perinteisiä tacoja, enchiladoja, fajitaksia jne, mitä nyt meksikolaisesta ravintolasta yleensä saa. Myös margaritat ovat todella hyviä. Maut ovat mielestäni melko alkuperäisiä (en ole kylläkään koskaan Mexikossa käynyt), esim. tacokuoret ovat pehmeitä. Tänne pääsee yleensä syömään ilman pöytävarausta jopa perjantai-iltana (tämä tuli testattua tänä viikonloppuna).

Tibits


Tibits on sveitsiläinen kasvisravintolaketju joita löytyy ainakin Zürichistä ja Bernistä. Tibitsejä on Bernin keskustassa kaksi, yksi rautatieasemalla ja toinen Loebin takana. Tibitsissä on tarjolla koko päivän seisovassa pöydässä laaja valikoima erilaisia kasvisruokia ja jälkiruokia. Juomana maistuvat itsetehdyt limonadit ja jääteet. Raaka-aineet vaikuttavat laadukkailta ja maut ovat kohdillaan. Annokset maksetaan painon mukaan. Täällä tulee usein käytyä ostosten lomassa tai työmatkalta palatessa.

Wein & Sein


Jos haluaa nauttia illallista ulkona, mutta kuitenkin valkoisten pöytäliinojen äärellä ja sateesta suojattuna, silloin Wein & Sein on täydellinen valinta. Ravintola on melko pieni ja sijaitsee keskellä Bernin vanhaa kaupunkia. Tänne tarvitaan ehdottomasti pöytävaraus. Kyseessä on fine dining ravintola, ja illalliseen saa varata runsaasti aikaa. Ruoka on maistuvaa ja vanhan kaupungin kaarikäytävällä syömisessä on oma juttunsa.

Toscana


Toscana on niin kuin nimikin kertoo italialaiseen ruokaan erikoistunut ravintola hieman keskustan ulkopuolella. Ravintolan sisustus ei ole mitenkään kauhean tyylikäs ja menussa en ole nähnyt mitään muutosta koko vuoteen. Silti palaamme aina uudestaan tänne nauttimaan niitä parhaimpia pastoja, risottoja ja gnoccheja. Kuva ei ole ihan edustuskelpoinen, mutta kai täällä on ruoka aina maistunut niin hyvälle että ei ole ehtinyt napsia kuvia. Kesällä kiva terassi, pöytävarausta ei tarvita.

Dr. Süder

Pieni tunnelmallinen ravintola vanhan kaupungin ulkopuolella tarjoaa laadukasta ja maistuvaa perusruokaa. Emme ole käyneet täällä kuin kerran, mutta palaamme ehdottomasti vielä uudestaan. Ravintolassa on hieno kynttilävalaistus sekä ulkona että sisällä, sopii hyvin esim. romanttisen illan viettoon!

Da Nino

Jos tekee mieli syödä pizzaa Bernin vierailun aikana, tämä on ehdottomasti the place. Ravintola on voittanut lukuisia palkintoja, ja on ainakin omien sanojensa mukaan Bernin paras pizzeria. Listalta löytyy perinteisten pizzojen lisäksi paljon erikoisuuksia. Ainoa huono puoli tässä paikassa on se että se ei ole viikonloppuisin auki. Pöytävaraus tarvitaan!

Fugu


Fugu tarjoilee aasialaista ruokaa vanhassa kaupungissa. Annokset ovat riittävän kokoisia ja hyvän makuisia. Kesällä kiva terassi josta voi seurata ohikulkijoita. Pöytävaraus suositeltava.

Meridiano



Meridiano on rankattu Bernin parhaimmaksi ravintolaksi, eikä syyttä. Ravintola sijaitsee kukkulan päällä, Bernin kasinon yläkerrassa. Näköalat vanhankaupungin ja Aare-joen yli ovat upeat, kesällä täältä näkyvät myös hyvin Bernin Alpit. Ruokatarjonta on huippuunsa hiottu, ja makuyhdistelmät ovat juuri sellaisia joita kotioloissa ei ikinä onnistu loihtimaan. Palvelu on ensiluokkaista ja ravintolasta poistuessa saa pienen lahjan (tai me ainakin saimme). Tänne kannattaa tulla kun on juhlimiseen aihetta! Pöytävaraus tarvitaan.

Altes Tramdepot


Altes Tramdepot on pienpanimo sekä oluen kanssa sopivaa ruokaa tarjoava ravintola Bernin karhupuiston vieressä. Kesäisin isolta terassilta voi nauttia ilta-auringosta ja ihastella joen toisella puolella näkyvää Bernin vanhankaupungin siluettia. Pitkistä pöydistä löytyy yleensä tilaa ilman pöytävarausta, kesällä terassilta tarvitaan ruokailtaessa pöytävaraus.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Sohjokauden avaus Meiringen-Haslibergissä











Tänään piti alunperin lähteä Adelbodeniin päiväreissulle, mutta webbikameroiden näyttäessä pelkkää pilveä päätimme suunnata Meiringen-Haslibergin laskettelualueelle. Meiringen sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Bernistä ja kuuluu siis lähirinteisiimme. Meillä on jo kauan ollut mielessä lähteä tutustumaan tähän paikkaan, joten auringon paistaessa siellä suuntasimme siis sinne.

Meiringen oli ihan hyvä paikka, mutta ei nyt mitenkään lukeudu lempipaikkoihini. Täällä oli kiva huomata että kyseessä on nimenomaan sveitsiläisten oma paikka, hissilippua ostaessa kysyttiin mistä olemme kotoisin. Vastasimme Suomesta ja lipunmyyjä meni ihan sekaisin, jatkoin että asumme kuitenkin nyt Sveitsissä, ja hän kysyi heti missä Sveitsissä. Kun sanoin Bernissä hän vetäisi kaksi viivaa Bernin kohtaan. He tekivät siis tilastoa siitä mistä laskijat tulevat, mutta listassa oli pelkästään Sveitsin kantoneita. Ulkomaat puuttuivat kokonaan.

Alue on verrattain laaja ja laskettavaa riittäisi varmaan viikonlopuksi. Lämpötilat täällä ovat kuitenkin nyt olleet plussalla sen verran reippaasti että lumet ovat alkaneet sulamaan pahemman kerran, laaksossa oli tänäänkin 13 astetta. Ylärinteet olivatkin melko jäisiä ja alarinteet puolestaan sohjossa. Meiringen sijaitsee auringon puolella, ja lunta oli lähellä huippuakin vain n. 30 cm. Ihmettelen miten tämä paikka aikoo olla avoinna vielä pääsiäisenä.

Sveitsiläiseen tapaan hissikapasiteetti oli myös täällä hyvä, ja jonoja ei päässyt syntymään ollenkaan. Myös ravintolatarjonta oli huippuunsa hiottu, erilaisia kivoja aurinkoterasseja ja pikkuravintoloita oli siellä täällä, varmasti n. 15 kappaletta. Keskityimmekin auringosta nauttimiseen niin kuin moni muukin.

Meiringen-Hasliberg - Plussat ja Miinukset

+ Lähellä Berniä!
+ Hyvät ravintolat ja aurinkoterassit
+ Hyvä hissikapasiteetti
+ Edullisempi kuin moni muu Sveitsin keskus (päivälippu n. 50 CHF)
+ Rauhallinen

- Auringon puolella (tämä kai on sekä positiivista että negatiivista)
- Aika matalalla (huippu 2400 m)