keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Lohturuokaa ja Breaking Bad



Myös Sveitsissä päivät ovat lyhenemään päin ja koska työpäivät täällä jatkuvat yleensä kuuteen asti illalla, on jo pilkkopimeätä kun saavun kotiin töistä. Useimmiten myös ripottelee vettä, eli hyvin tyypillinen syyskeli. Ei todellakaan tee mieli lähteä mihinkään ja mieluiten olisin vain kotona. Kaikki muu tekeminen keskittyy viikonloppuihin, jolloin sentään voi vielä olla ulkona valoisaan aikaan.

Näinä pimenevinä syysiltoina en tiedä mitään parempaa kuin kääriytyä viltin alle sohvalle ja syödä jotain pientä snacksiä ja katsoa tv:tä. Netflix rantautui Sveitsiin pari kuukautta sitten, ja olemme nyt innokkaana seuranneet Breaking Bad-sarjaa. Netflix on mainio keksintö etenkin ulkosuomalaisille. Meillä on kyllä tavallisetkin tv-kanavat, mutta niistä tulee pääosin saksan-, ranskan- tai italiankielistä ohjelmaa. 

Snacksinä toimii hyvin juustolautanen. Sveitsihän on juustomaa, täällä sijaitsee mm. Gruyere-, Emmental- ja Appenzeller- juustokylät. Juustot täällä ovat edullisia, tuoreita ja niitä on hyvä valikoima jopa meidän lähikaupassa. Siihen lisäksi vähän hedelmiä ja pähkinöitä sekä jotain hyvää salamia niin johan mieli hieman piristyy. 

Rentouttavia syysiltoja ja pimeydessä jaksamista kaikille! Ja hyviä Netflix-vinkkejä otetaan myös vastaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti