maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisenviettoa Italian Lago d'Ortalla




Lähdimme tänä vuonna pääsiäisen viettoon Italian puoleiselle Lago d'Ortalle. Järvi sijaitsee pohjois-Italiassa, sitä tunnetumman Maggiore-järven vieressä. Bernistä tänne ajaa vähän vajaassa neljässä tunnissa Kanderstegin, Brigin ja Domodossolan kautta. Hyvä puoli tässä kohteessa on se, että pystyy halutessaan välttämään vuorten läpi vievät tunnelit kokonaan, eikä Kanderstegin autojunassakaan suurempia ruuhkia yleensä ole. Olimme olleet huolestuneita pääsiäisen ruuhkista, ja varasimme autoon mukaan reippaasti eväitä, mutta pelkomme osoittautui turhaksi. Jonoja ei juuri ollut ja ehdimme vielä illalliselle järven rantaan.








Varasimme airbnb:stä huoneiston Orta San Guilio:n pienestä kylästä, suoraan kylän keskusaukiolta, eli Plaza Mottalta. Huoneistossa houkutteli etenkin hieno vanha katto sekä keskeinen sijainti. Valinta osoittautui hyväksi, alakerrasta löytyi pieni ruokakauppa, muutama vaateliike sekä keskusaukion ravintolat ja baarit. Ravintolat menivät viimeistään klo 23 kiinni, joten öisin sai nukkua rauhassa. Parvekkeelta oli mukava seurata aukion ihmisiä viiniä nautiskellen. Aamuisin seurailin sataman kalastusveneiden touhuja. 







Orta San Guilion niemeä kiertää n. 4 km pitkä kävelypolku, jota lähdimme kiertämään heti ensimmäisenä päivänä. Maisemat olivat upeat; järveä ympäröivät esi-Alpit, vesi lainehtii pehmeänä, pensaiden kukat ällistyttävät runsaudellaan. Kevät on juuri oikea aika matkustaa pohjois-Italiaan sillä luonto on täällä nyt kauneimmillaan. Lisäksi lämpötilat ovat sopivasti n. 20-23 C päivisin, joten kyliä on vielä mukava kierrellä eikä hiki pääse pintaan. Raikkaat aamut sopivat hyvin juoksemiseen, ja jaksoinkin tällä reissulla lenkkeillä pari kertaa.




Orta San Guilio oli mielestäni juuri oikean kokoinen kylä pidennetylle viikonloppulomalle. Kylästä löytyi kymmenisen vaatekauppaa, saman verran ravintoloita sekä muutama viinibaari. Löytyy paikasta yksi Michelin-ravintolakin, joka tosin oli täyteen buukattu pääsiäisviikonloppuna. Oma suosikkimme oli Pan & Vino, jossa meille tarjoiltiin yllä olevassa kuvassa näkyvät tapakset hyvien viinien seuraksi. 








Orta San Guilion edessä, keskellä Ortan järveä sijaitsee Isola San Guilion saari, johon pääsee kätevästi veneellä kymmenessä minuutissa Ortasta. Ajattelimme että saarella olisi jotain mielenkiintoista nähtävää, etenkin vanha kirkko. Harmiksemme kirkko oli pääsiäisen ajaksi suljettu. Pääsimme kiertämään saarta kivikatua pitkin, jonka varrella ei kapeiden kujien lisäksi ollut muuta nähtävää. Saari oli kierretty vartissa, jonka jälkeen otimme vielä veneen vastapäiselle rannalle markkinoille.







Toinen nähtävyys Orta San Guiliossa on Sacro Monte, joka on niemen korkeimmalle kohdalle Franciscus Assisilaiselle omistettu pyhä paikka. Pienelle alueelle on rakennettu jopa 20 erillistä kappelia, joissa kerrotaan Franciscuksen elämäntarina puuveistosten avulla. Paikka oli alkuillasta rauhallinen ja kappeleita oli mukava kierrellä. Lisäksi korkealta oli upeat näköalat alas Ortan järvelle.

Kävimme myös päiväretkellä Maggiore-järven äärellä sijaitsevassa Stresan kaupungissa, josta löysimme todella hyvän ravintolan. Stresa vaikutti myös mukavalta, mikäli kaipaa hieman suuremman kaupungin tunnelmaa.

Viimeisenä iltana pakkasimme viinit ja kertakäyttömuit ja istahdimme järven rannalle nauttimaan auringonlaskusta ja veden liplatuksesta. Aurinko pysytteli pilvien takana, mutta ei se tehnyt tästä illasta yhtään sen huonompaa. En yhtään ihmettele että moni taiteiliija hakeutuu järvien rannoille hakemaan inspiraatiota. Ehkä minustakin kuoriuituisi runoilija jos istuisin illat järven rannalla nauttimassa vinettoa.

Kiitos ja näkemiin Lago d'Orta! Arrivederci!



torstai 13. huhtikuuta 2017

Beatushöhlenin luolat
















Kävimme viime viikolla työporukan kanssa kohottamassa tiimihenkeä Beatushöhlenin upeissa luolissa Thun-järven rannalla. Beatus luolat ovat saaneet nimensä niisä eläneestä pyhimyksestä. Paikka oli pitkään pyhiinvaelluskohde, ja se avattiin 1900-luvun alussa turisteille. Luolan sisään pääsee kävelemään noin kilometrin verran, ja opastettuja kierroksia on saatavilla myös englanniksi. Luolien sisällä virtaa vesi, joka on muodostanut pieniä lampia joista vesi heijastuu hienosti. Luolan ulkopuolella vesi muodostaa upean vesiputouksen..

Upea paikka, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Viikon kuulumisia












Viikot menevät nopeasti, ja yhtäkkiä onkin jo huhtikuu. Kevät on täällä puhjennut täyteen kukkaan, ja luonto on herännyt taas eloon. Laskettelukamat on viety kellariin, ikkunat ja parveke pesty ja grillikausi avattu. Lämpötilat nousevat jo yli 20 asteen päivisin,  mutta illat ovat vielä viileät.

Töitä riittää jälleen enemmän kuin sitä ehtisi tehdäkään, ja iltaisin olen opiskellut tulevan kurssin esitehtävien parissa. Lisäksi meillä oli tällä viikolla kokous Bernissä, johon saapui kollegoita ympäri maailman. Näytimme heille Bernin kaupungin lisäksi myös Beatushöhlenin luolat sekä Gruyeressä sijaitsevan H.R. Giger museon ja linnan.

Teimme myös sushia viikko sitten, jotka onnistuivat mainiosti. Sushin tekemisessä olen huomannut että etenkin riisin keittäminen epäonnistuu usein, jolloin koko sushi-erä on pilalla. Bernistä on vaikea löytää hyviä sushipaikkoja, joten itsetehty sushi vie useimmiten kuitenkin voiton.

Tänä viikonloppuna äitini tulee tänne kyläilemään. Suunnitelmissa on viikonloppu Italian puolella, josta lisää myöhemmin.