sunnuntai 31. elokuuta 2014

Verovapaita ostoksia Saksan puolelta


Kävin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Baselissa tapaamassa ex-työkaveria joka oli kevään aikana muuttanut Sveitsiin. Mukava nähdä tuttuja naamoja täälläkin! Baselista kerron joskus lisää, en ehtinyt siitä niin paljon nähdä kun tuli keskityttyä kuulumisien vaihteluun.

Basel sijaitsee hyvin lähellä Saksan rajaa, ja siitä on vain n. 5 km Saksan puolella sijaitsevaan Lörrachin kaupunkiin. Lörrachissa on Hieber's niminen ruokakauppa, jota kollegani suositteli. Sveitsissä on melko yleistä käydä Saksan puolella verovapaita ostoksia hakemassa, joskaan moni ei sitä myönnä. Kollegani kertoikin saaneensa paheksuvia katseita naapurilta kun oli maininnut käyneensä Saksassa ostoksilla.

En ole vielä itse perehtynyt koko tuontiprosessiin kunnolla, mutta esimerkkinä voin ainakin kertoa miten ruokaostosten ja uuden Sodastream-laitteen tuonti Sveitsiin tapahtui.

Kävin siis tavallisesti ruokakaupassa ja Expertissä Saksan puolella. Kaupassa pyydetään kassalta erillinen vihreä Ausfuhr- und Abnehmerbescheinigung- lomake. Jos ostosten yhteissumma ei ylitä 300 EUR:a, saa tuotteet tuoda Sveitsiin verovapaana. Lisäksi tullivapaana saa tuoda enintään:

- 1 kg lihaa
- 1 kg voita, kermaa
- 5 kg/l öljyä, rasvaa
- 5 l alkoholia (max 18 % vol.)
- 1 l alkoholia (min 18 % vol.)
- 250 sikaria, tupakkaa

Saksassa ruoan arvonlisäverokanta on 7 % ja yleinen alv-kanta 19 %.

Rajalle tultaessa tullivirkailijalle tulee esittää kaupasta saadut vihreät lomakkeet kuitteineen sekä Sveitsin oleskelulupa, jonka jälkeen lomakkeisiin isketään parit leimat molemmin puolin. Seuraavalla kerralla kun raja ylitetään, tulee lomakkeet jälleen viedä virkailijalle, joka maksaa verot takaisin.

Minun esimerkkiostoksissani säästöä tulee seuraavasti:

Ruokakauppa: 

Ostosten yhteissumma 173.08 EUR
7 % alv: 107.45
19 % alv: 65.63

Palautettava summa: 17.51 EUR

Sodastream: 69.95 EUR (19 % alv), palautettavaa 11.17 EUR

Heti rajan takana olevien kauppojen yleinen hintataso vaikuttaa mielestäni normaalia korkeammalta, varmaankin koska asiakkaina ovat pääosin sveitsiläiset. Jos oikeasti etsii säästöjä kannattaa varmasti suunnata vähän kauemmas rajalta. Lauantai on täällä yleinen ostospäivä, ja hieman epäilin rajalla olevaa ruuhkaa leimojen hakemisen takia. Onneksi sveitsiläinen tehokkuus toimi jälleen eikä koko prosessiin mennyt 5 minuuttia kauempaa. 

En ehkä joka viikonloppu jaksaisi ajaa 90 km päästääkseni halvemmille apajille, mutta ehkä silloin tällöin ja varsinkin jos rajalle on jotain muutakin asiaa kuten tällä kertaa.

lauantai 30. elokuuta 2014

Fiiliksiä-5 kk


Rauhallinen lauantai-ilta kotona ja päivän ensimmäisen ruokailun aika kera punaviinin. Tämä kuvaa hyvin tämänhetkistä elämääni. Monesti päivät ja viikot vain vyöryvät päälle ja ohi, eikä välissä ehdi edes syömään. Toisaalta myös viineistä, juustoista ja hyvästä ruuasta nauttiminen säännöllisin aikavälein, etenkin viikonloppusin, rentouttaa hyvin kiireisten viikkojen jälkeen.

Elokuussa oli n.k. kesälomakuukausi, mutta vietin tänä vuonna vain 1,5 viikkoa kesälomaa. Tällainen loma on melko normaali Sveitsissä, usein lomapäiviä säästetään myös loppuvuodelle vietettäväksi. Bernin koti tuntuu koko ajan enemmän kodilta, ja Suomen loman aikana minulla oli ensimmäistä kertaa koti-ikävä Berniin. Tuntui hienolta olla taas takaisin Bernissä Suomen reissun jälkeen, vaikkakin oli haikeaa jättää oma pitkäaikainen asunto lopullisesti taakse.

Nyt on kuitenkin vahvasti sellainen fiilis että tulen viihtymään Sveitsissä hyvin. Myös saksan kieli sujuu paremmin koko ajan ja syksyllä alkava kielikurssi edesauttaa toivottavasti tätä asiaa entisestään.

Plussat ja Miinukset

+ Kieli- ehkä vielä opin ymmärtämään mitä ympärilläni puhutaan
+ Sosiaaliset piirit- tuntuu siltä että kavereita löytyy sittenkin

- Sakot- tässä kuussa olen maksanut ylinopeussakkoja ainakin 4 kpl ja päälle väärällä ratikkalipulla matkustamisesta 100 CHF:n sakot. Mutta maassa maan tavalla- Sveitsissä se tarkoittaa että säännöt ovat sääntöjä ja niitä ei ole tarkoitettu rikottavaksi.

torstai 28. elokuuta 2014

Päiväksi Amsterdamiin


Tänään tuli tehtyä ensimmäinen päiväreissu lentäen Amsterdamiin Bernistä. Rankka päivä, mutta olen silti tyytyväinen että on mahdollista tulla illaksi kotiin. Päivän agenda oli:

04:15 Herätys (okei, heräsin jo kolmelta, koska herään aina aikaisemmin kuin herätyskello jos on aikainen herätys)
04:45 Ajo Zurichin lentokentälle
06:00 Saapuminen kentälle: turvatarkastus ja aamupala Marche-ravintolassa (suosittelen!)
06:30 Boarding
08:30 Saapuminen Schipholin kentälle ja junalla toimistolle
09:00 Kokous alkaa
16:15 Kokous päättyy
16:30 Saapuminen kentälle
17:30 Boarding
19:00 Saapuminen Zurichiin, ajo kotiin
20:30 Kotona-illallisen ja kotiaskareiden vuoro

Pientä jännitystä reissuun toi se että olin jälleen varannut lennot väärälle päivälle, Tulin kentälle illalla ja yritin tehdä lähtöselvitystä automaatilla. Automaatti ilmoitti että lähtöselvitystä ei voi vielä tehdä, koska lento on vasta seuraavana päivänä. Mielessä alkoi heti välähtämään inhottavia mielikuvia yöstä junassa tai vaihtoehtoisesti koko päivän viettäminen Amsterdamin toimistolla. Menin kuitenkin KLM:n lipunmyyntiin ilmoittamaan ongelmasta ja kysymään voisiko lentoa vielä siirtää. Sieltä vastattiin ystävällisesti että tottakai voi, miksi se olisi ongelma? Otin mieluusti uuden lipun kouraan sen enempää selittelemättä.

Kaikki kunnia KLM:lle siis tänään!

tiistai 26. elokuuta 2014

Suomesta Ruotsin kautta Sveitsiin






Tulimme takaisin Sveitsiin Ruotsin kautta. Valitsimme tämän reitin pääasiassa siksi, että olisi tuntunut tylsältä palata samaa reittiä Latvian kautta. Lisäksi halusin mennä uudestaan Viking Grace:lle, koska se on vaan niin hieno!

Ajoimme siis Helsingistä Turkuun, josta hyppäsimme Viking Grace:n iltalähdölle. Laiva oli yhtä upea kuin muistinkin, ehdottomasti hienoin laiva jossa olen käynyt. Illastimme A la Carte ravintolassa, ja sekä palvelu että ruoka oli erinomaista. Viinejä tuotiin maisteltavaksi ja taustalla soi pianomusiikki. Baarissa riitti esiintyjiä koko illaksi, ja yökerhon puolella soitti vielä von Hertzen Brothers illan päätteeksi. Hyttimme oli tällä kertaa todella pieni Piccolo-hytti kahdelle hengelle, mutta hintaa matkalle tuli vain 72 EUR sisältäen hytin ja henkilöauton, joten matka ei ollut ainakaan hinnalla pilattu. Yli 100 EUR:n ostoksesta tax free:ssa meidät palkittiin vielä ilmaisristeilyllä (jonka tosin unohdimme hyttiin).



Ainoa huono puoli Viking Grace:ssa oli sen aikainen saapuminen Tukholmaan, klo 6:30. Lähdimme siis aikaisin ajamaan Ruotsin läpi Göteborgiin seuraavalle autolautalle. Ruotsin läpi ajamisesta ei ole mitään sanottavaa, tylsää kuin mikä. Onneksi tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne sujuvaa. Göteborgissa meillä oli viitisen tuntia aikaa kierrellä kaupungilla. En ollut aikaisemmin käynyt Göteborgissa, joten mielelläni lähdinkin tutustumaan kaupunkiin. Pääasiassa tuli kierreltyä eri kauppoja, ja pääsin ensimmäistä kertaa Massimo Dutti:n liikkeeseenkin! Olin kuullut tästä kaupasta paljon etukäteen, ja ennakko-odotukset olivat korkealla. Ja kieltämättä vaatteet vaikuttivat laadukkailta ja klassisilta. Mukaan tarttui alla olevat nahkahanskat. Lisäksi ostin uuden bilehile-hameen, nyt vain niitä bileitä odottamaan! Ehkä sitten vaikka pikkujouluksi :)



Göteborgista jatkoimme Saksaan Kieliin Stena Line:n lautalla. Tämä oli onneksi vähän hienompi kuin se jolla tulimme Latviaan, ja laivasta löytyi jopa kolme ravintolaa ja yksi kunnon tax free-kauppa. Aikainen herätys ja pitkä ajopäivä vaati kuitenkin veronsa ja painuin nukkumaan jo kymmenen maissa. Lisäksi merenkäynti oli kova ja kun on taipumusta merisairauteen kannattaa vain mennä ajoissa nukkumaan. Hytit olivat todella hienot ja laadukkaat, mutta muuten laiva oli aika perus Viking Line-tasoa. Matka kesti 15 tuntia, ja aamulla olimme perillä Kielissä. Matka maksoi hytin ja auton kanssa noin 400 EUR, huomattavasti kalliimpi siis kuin Viking Grace.







Kielistä lähdimme edelleen ajamaan kohti Berniä. Suunnitelmissa oli alun perin yöpyä jossain päin Saksaa, mahdollisesti Frankfurtin lähellä. Päätimme kuitenkin ajaa suoraan Berniin kun olo oli pirteä hyvin nukutun yön jälkeen. Matkalla pysähdyimme shoppailemaan astioita outletiin. Mitään järkeviä vaatteita siellä ei ollut, lähinnä jotain monen vuoden takaisia mallistoja. 

Olin hieman jännittänyt rajan ylitystä ja tavaroiden tuontia Sveitsiin, mutta turhaan. Jonoja rajalla ei ollut ollenkaan, tullimies vain vilkaisi nopeasti autoon sisään sekä tarkisti että paperimme olivat kunnossa ja antoi jatkaa matkaa. Sveitsiläistä tehokkuutta parhaimmillaan! Perille pääsimme iltamyöhään, mutta kyllä oli ihanaa päästä nukkumaan omaan sänkyyn pitkästä aikaa.

Saksan läpi ajaminen Berniin oli nopeampaa kuin olin ajatellut. Navigaattori arvioi matka-ajaksi n. 9 tuntia, ja varmasti nopeamminkin olisi päässyt. Tulemme ehdottomasti ensi kesänä jälleen Suomeen autolla.


lauantai 23. elokuuta 2014

Cheek ja jäähyväiset Suomelle







Viimeinen Suomi-ilta tältä erää tuli vietettyä ihanien ystävien kanssa nauttien Brondan ruuista ja Cheekin musiikista. Sekä seura, ruoka että konsertti tekivät illasta täydellisen lopetuksen tälle Suomi-vierailulle. Tänään pakattiin sitten omaisuus das Autoon ja suunnattiin auton nokka kohti Turun satamaa. Turusta matka jatkuu Tukholmaan Viking Grace-laivalla ja siitä sitten eteenpäin pikku hiljaa kohti Berniä. Täytyy vain toivoa että auto kestää perille asti eikä jätä tielle.

Hieman haikein mielin jätin asunnon avaimet pöydälle. Seitsemän vuotta takana samassa asunnossa. Vaikka muutinkin virallisesti Berniin jo keväällä. olen aina voinut halutessani palata takaisin Suomeen viettämään viikonloppua vanhassa asunnossani. Nyt asuntoa ei enää ole, ja muutto tuntuu paljon lopullisemmalta. Ihan kuin vasta nyt OIKEASTI muuttaisin.

perjantai 22. elokuuta 2014

Vietnam, Kambodza, Myanmar, Pohjois-Thaimaa..

Koska kesäloma jäi tänä vuonna lyhyeksi, on lomaa vielä jäljellä ja syksyn lomamatkan suunnittelu täydessä vauhdissa. Matkan pitäisi suuntautua Kaakkois-Aasiaan ja sinne pitäisi olla helppo matkustaa Sveitsistä. Paikan päällä pitäisi mielellään olla vähän kaikkea: rantoja, sademetsää, palveluita, aurinkoa jne.

Vaikka vaihtoehtoisia kotheita on paljon, mikään ei tunnu oikein oikealta. Thaimaassa olemme jo käyneet pari kertaa, joten kiva olisi mennä johonkin uuteen paikkaan. Olen kuullut että Vietnam on kovin samantyyppinen kuin Thaimaa, eikä se sen vuoksi tunnu niin eksoottiselta. Kambodza ja Burma (Myanmar) olisivat mielenkiintoisia, mutta mahdollisesti vaarallisia ja vaikeakulkuisia. Pohjois-Thaimaa on vielä näkemättä, joten siinä olisi yksi vaihtoehto. Tosin rannat puuttuvat tästä kohteestä.

Onko teillä jotain hyviä suosituksia/ehdotuksia? Hyvät matkavinkit ovat aina enemmän kuin tervetulleita!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tavaroista eroon

Suomen asunto on myyty ja sen tyhjennys täydessä käynnissä. Lomapäivät ovat suurimmaksi osaksi erinäisten kamojen läpikäyntiä. Jokaisen kohdalla on mietittävä mihin seuraavista laatikkovaihtoehdoista sen laittaisi:

1) Berniin menevät
2) Kierrätyskeskukseen menevät
3) Mökille menevät-ja mille mökille siinä tapauksessa
4) Suomessa varastoitavat
5) Netissä tai kirppiksellä myytävät
6) Tutuille lahjoitettavat

Vaikka alunperin ajattelin ettei hommaa nyt niin paljon olisi, koska suurin osa tavaroista vietiin jo Berniin ensimmäisen muuttokuorman kyydissä, niin kyllä sitä tavaraa vaan edelleen löytyy. Hyvä puoli ulkomaille muuttamisessa on ainakin se, ettei kaikkea yksinkertaisesti voi ottaa mukaan ja aika paljosta on ihan pakko luopua.

Kävimme tänään Espoon Vermon kirppiksellä myymässä. Kauppa kävi yllättävän hyvin ja pääsimme eroon ylimääräisestä tavarasta yhden autollisen verran. Lopuksi saimme vielä ylimääräiset tavarat lastattua paikalla olevaan keräysrekkaan. Ja vaikka aamulla lähteminen kirppikselle tuntuu vaikealta, niin on se kuitenkin loppujen lopuksi ihan mukavaa ihmisten kanssa jutustelua. Aurinko ja kaverit seurana olivat tietenkin myös plussaa.

Ja eikun taas pakkaamaan..Toivon että minulla olisi vielä jotain muutakin kerrottavaa ennen kuin loma on ohi.

torstai 14. elokuuta 2014

Järvi-Suomi








Mitä suomalainen tekee kesälomallaan kaikkein mieluiten? No lähtee mökille tietenkin. Niin myös me painelimme menemään Itä-Suomen mökille heti seuraavana aamuna Suomeen päästyämme. Laskeskelin että ajoin yhteensä noin 2700 km jotta pääsin mökille Bernistä. Tämä on pisin matka jonka olen ikinä matkustanut autolla näin lyhyessä ajassa. Onneksi autossa istuminen ei tällä kertaa tuntunut niin pahalta kuin joskus on tuntunut. Ehkä siihen auttoi vaihtelevat maisemat ja tieto että edessä siintää mökkiloma.

Mökkielämään kuului tällä kertaa sitä tavallista: grillausta, saunomista, mölkkyä, uimista ja veneilyä. Vaikka helteet olivatkin virallisesti ohi, mahtui mukaan silti aurinkoakin. Ja järvi oli helteiden takia sopivasti lämmin uimista varten.

Mökillä päivät kuluvat aina liian nopeasti ja sinne haluaisi lähes aina jäädä paljon pidemmäksi aikaa kuin mahdollista. Joskus tulevaisuudessa unelmoin elämästä jossa voin viettää mökillä koko kesän. Ehkä vielä jonain päivänä. 

tiistai 12. elokuuta 2014

Ventspilsistä Suomeen

















Pieni Ventspilsin rannikkokaupunki Latvian länsipuolella oli positiivinen yllätys. Tiesin kyllä että täällä on hienoja hiekkarantoja koska Suomesta lähtevät lentokoneet usein lentävät näiden hiekkarantojen yli. Mutta ne olivat silti vielä hienompia paikan päällä. Rannat olivat siistissä kunnossa ja hiekka oli todella hienoa. Aallot löivät rantaan ja ilmassa oli Välimeren tuntua, vaikka oltiinkin niin lähellä Suomea.

Ventspilsistä löytyi myös pari vesipuistoa, iso kaupunkipuisto jossa oli paljon kiipeilytelineitä ja pieni junarata, sekä pari hotellia ja ravintolaa. Ainakin nyt elokuussa siellä oli rauhallista ja leppoista. Olisin hyvin voinut viettää täällä pari päivää uiden ja lenkkeillen.

Yövyimme kotimajoitus-tyyppisessä hotellissa, jossa yksi yö maksoi vain 50 EUR, sisältäen aamiaisen. Huone oli iso, ja siinä oli jopa kolmaskin sänky. Hotellilla oli kiva terassi, josta sai 4 EUR:n hintaan kaksi olutta.

Seuraavana aamuna hyppäsimme taas autoon ja ajoimme Tallinnaan. Matka kesti periaatteessa koko päivän ja otimme illalla Eckerö Line:n Helsinkiin.

Eckeröllä oli käytössä rekisterikilven kautta tunnistautuminen, joten mitään erillisiä varausnumeroita tai passeja ei tarvinnut näyttää. Kyllä tällä Helsinki-Tallinna välillä osataan tehdä laivamatkustamisesta äärimmäisen helppoa verrattuna Saksaan. Ja laivatkin ovat niin isoja ettei parissa tunnissa edes ehdi tutustumaan kaikkeen viihteeseen. Toisaalta olen myös tyytyväinen että vietimme koko päivän tekemättä mitään Saksan lautalla. Joskus vain merelle tuijottaminen on ainoa mitä ihminen tarvitsee.

maanantai 11. elokuuta 2014

Stena Line:lla Travemündesta Ventspilsiin






















Jatkoimme Suomea kohti autoillen Amsterdamista Travemündeen, josta meillä oli laivamatka varattuna Englantilaisen Stena Line varustamon laivalla Latvian Ventspilsiin. Kun suunnittelimme automatkaa Suomeen kävimme läpi useita eri vaihtoehtoisia reittejä:

1)  Lauttamatka Pohjois-Tanskasta Göteborgiin ja siitä Ruotsin läpi Tukholmaan
2)  Ajaen Tanskan läpi Ruotsiin
3)  Lauttamatka Travemündestä Hankoon
4) Lauttamatka Kielistä Göteborgiin

Helpoin olisi ollut lauttamatka suoraan Hankoon Saksasta, mutta tama oli myös kallein vaihtoehto. Hytillinen yhdensuuntainen matka olisi ollut noin 1000 EUR, mikä meidän mielestä kuulosti aivan liian kalliilta. Tanskan läpi ajot tuntuivat liian pitkiltä ja sama reitti molempiin suuntiin tylsältä. Päädyimme siis ottamaan lauttamatkan Suomen suuntaan Travemündestä Ventspilsiin ja paluumatka kulkisi parin viikon kuluttua Göteborgista Kieliin. Nämä lautat olivat yhteensä noin 700 EUR, eli huomattavasti halvemmat kuin suoraan Hankoon menevä lautta. Tässä meidän vaihtoehdossa toki päälle tulevat vielä Tallinna-Helsinki ja Turku-Tukholma lautat.

Varasimme kunnolla aikaa automatkaan Amsterdamista Travemündeen, koska Saksan ruuhkat voivat olla arvaamattomia. Ja onneksi myös teimme niin, sillä 50 km ennen satamaa liikeenne pysähtyi lähes täysin tietyömaan takia. Ehdimme kuitenkin mielestämme ajoissa satamaan, kunnes selvisikin että siellä olisi pitänyt olla jo 2 h ennen laivan lähtöä. Saimme kuitenkin vielä mennä autojonoon, johon pääsy olikin todellinen haaste kaikkien paikalla olevien rekkojen takia. Travemünden satama on todella iso, ja laivalaitureita oli paljon. Täältä pääsee lautalla ainakin Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen ja kahteen eri Latvian satamaan.
Laivan suhteen odotuksemme eivät olleet kovinkaan korkealla, eikä pettymyksiä sen vuoksi tullut.

Hytit olivat isompia kuin Ruotsin laivalla on tottunut näkemään ja aurinkoisen sään vuoksi kannella oli mukava kuluttaa aikaa. Laiva lähti Travemündestä illalla kuudelta ja oli perillä seuraavana päivänä kahdeksalta. Laivan ravintola oli auki noin tunnin ajan kolme kertaa päivässä, jolloin kaikki matkustajat jonottivat seisovaan pöytään. Ruoka oli ihan ok, mutta tietenkin todella kaukana niistä Ruotsin laivan seisovista pöydistä. Tax-free kauppa oli auki puoli tuntia päivässä, ja se oli kyllä pienin tax-free jonka olen ikinä nähnyt. Travemünden satamassa oli iso tax-free jossa oli todella hyvä valikoima ja edulliset hinnat, mutta emme valitettavasti ehtineet jäädä siihen ostoksille. Ajattelin silloin että laivastakin varmaan saa juotavia ostettua, joten ei haittaa. Se jäi nyt tällä kertaa haaveeksi, mutta onneksi on vielä Latvian ja Viron kaupat jäljellä.

Laivan hinnat olivat edulliset, juoma-automaatista sai kylmää olutta 1 EUR:n hintaan ja baarista sai piccolo-pulloja hyvää viiniä 3.5 EUR:lla. Buffet-illallinen maksoi 13 EUR ja kolmen ruokakerran kortti maksoi 30 EUR. Sillä sai esimerkiksi kaksi illallista ja yhden aamupalan.


Laivalla oleskelu oli rentoa eikä juoppoja näkynyt missään. Tunisialainen matkaopas kertoi kerran mikä on turistin ja matkailijan ero. Turistille määränpää on tärkein ja loma alkaa siihen saavuttaessa. Matkailijalle matkanteko itsessään on pääasiassa. Täällä oltiin matkailijoita, ei turisteja.