keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Rotoruan geoterminen alue














Lauantai oli ainoa vapaapäivä Uudessa-Seelannissa ja arvoimme Nicolen kanssa lähtisimmekö rannalle vai keksisimmekö jotain muuta tekemistä. Säätiedotuksen lupaillessa vaihtelevaa päätimme lähteä Rotoruan kaupunkiin katsomaan geotermistä aluetta nimeltä Wai-O-Tapu. Wai-O-Tapu sijaitsee noin puolen tunnin päässä Rotoruasta autolla. Paikalle kannattaa saapua ennen klo 10 aamulla, sillä Lady Knox geysir purkautuu joka aamu klo 10:15. Ihmettelin miten geysir voi purkautua joka päivä samaan aikaan, mutta sekvisikin että siihen pudotetaan hieman saippuaa joka laukaisee pintajännityksen ja aikaansaa purkauksen. Geysir purkautuisi kyllä muutenkin säännöllisesti, mutta tarkkaa ajankohtaa olisi mahdoton ennustaa.

Geysirin purkauksen jälkeen kiersimme koko geotermisen alueen. Vesistöissä oli paljon mineraaleja ja sulfaatteja jotka värjäsivät vedet mielenkiintoisen värisiksi. Erilaisia kaasu- ja höyrypurkauksia oli siellä täällä. Koko kierros kesti muutaman tunnin ja oli ehdottomasti vaivan arvoinen. En ollut aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa.

Geotermisen puiston jälkeen kävimme vielä Rotoruan polynesialaisessa spa:ssa kylpemässä erilaisissa lämpimissä altaissa, joilla kaikilla oli iholle ja lihaksille hyväätekeviä vaikutuksia. Otimme myös mutanaamion koko keholle, jonka pitäisi pehmentää ihoa ja tehdä siitä hehkuvan. Kaiken kaikkiaan todella rentouttava kokemus ennen pitkää kotimatkaa.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Ystävääni Nicolea moikkaamassa Hamiltonin kaupungissa


Aamulenkillä Hamiltonissa.
Asiakastapaamiseen menossa. Koko kylä oli täynnä erilaisia lehmäpatsaita.

Ystäväni Nicole asuu maatilalla. Kävimme iltakävelyllä moikkaamassa lehmiä.


Raglanin ranta







Kollegani ovat lähes aina miespuolisia, niin myös tällä kertaa
Pääsin kuin pääsinkin Palmerston North:sta vihdoin lentämään Hamiltoniin ja saavuin hotellille puolenyön aikaan. Päivä oli rankka ja väsymys oli todellinen. Jotenkin olen kuitenkin oppinut suhtautumaan näihin työmatkoihin ja pieniin vastoinkäymisiin eri tavalla kuin aikaisemmin. Vielä muutama vuosi sitten olisin menettänyt malttini kokonaan, nyt tiesin että seuraavana päivänä tuskin muistankaan tätä pientä vastoinkäymistä eikä sitä kannata ottaa liian vakavasti.

Hyvin nukutun yön jälkeen aamu valkeni taas paljon positiivisempana. Kävin juoksemassa Hamiltonin läpi kulkevaa jokea pitkin nauttien upeasta auringonnoususta ja metsän äänistä. Myöhemmin Nicole kertoi että joenvarsi on vaarallinen eikä siellä kannattaisi liikkua yksin. Onneksi ei käynyt mitään.

Kävimme vielä asiakastapaamisissa kollegoideni kanssa sekä tutustumassa omaan laboratorioomme ja toimistoomme Hamiltonissa. Tämän jälkeen Nicole tuli noutamaan minut kaupungista ja ajoimme n. 30 minuuttia maaseudulle, jossa Nicole ja hänen miehensä William asuvat. William sattui juuri nyt olemaan Sveitsissä työmatkalla, joten vietimme viikonlopun kahdestaan Nicolen kanssa. Oli ihanaa saapua maaseudun rauhaan kaiken työhälinän jälkeen. Täällä oli niin rauhallista ja hiljaista että mieli ja keho rentoutui heti. Sain oman vierashuoneen ja nukuin paremmin kuin koko matkan aikana.

Aamulla lähdin Nicolen matkassa Hamiltoniin tekemään töitä joksikin aikaa, ja lounaan jälkeen päätin ottaa uberin ja lähteä katsomaan Taru Sormusten Herrasta elokuvan kuvauspaikkaa, eli Hobbitonia. Uberkuski tiesi kuitenkin kertoa että Hobbitoniin ei pääse tutustumaan ilman opasta, ja opastetut kierrokset ovat yleensä täyteen buukattuja. Soitin siis Hobbitoniin ja tarkistin asian, ja kuski oli oikeassa, kaikki kiertueet olivat täynnä koko viikonlopun ajan. Uberkuskin suosituksesta ajoimme sen sijaan Raglanin rannalle. Päivä oli aurinkoinen ja kuuma, n. 28 astetta, joten kyllähän sitä rannallekin voisi mennä makaamaan. Ranta oli hieno ja melko tyhjä lukuisia surffareita lukuunottamatta. Surffilautoja oli myös vuokrattavana, ja olisin varmasti vuokrannutkin laudan jos minulla olisi ollut bikinit mukana.

Yleisesti ottaen pidin Hamiltonista enemmän kuin Aucklandista. Kaupungissa oli paljon pieniä kahviloita, joista sai terveellistä ruokaa ja myös todella hyvännäköisiä leivonnaisia. Myös pubi/baarikulttuuri näytti olevan kohdallaan.

Lauantaina kävimme tutustumassa Rotoruan vulkaaniseen alueeseen, siitä vielä erikseen.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Aucklandissa kuumuuden ja kosteuden kourissa







Saavuimme Aucklandiin, Uuden-Seelannin pääkaupunkiin sunnuntaina aamulla klo 5. Lentokentältä suuntasimme hotellille, otimme pikaisen suihkun ja kävelimme konferenssikeskukseen. Perillä totesimme että ständimme ei ollut saapunut perille vaan oli juuttunut tulliin viikonlopuksi. Siinä me seisoimme, väsyneinä ilman ständiä sunnuntaiaamuna. Kävi mielessä että olisin voinut tehdä jotain muutakin, vaikka nukkua.

Jaksoimme olla töissä kolmeen asti iltapäivällä, jolloin vastaan tuli seinä ja jouduimme menemään takaisin hotellille syömään ja nukkumaan. Jaksoin sinnitellä netflixin ääressä seitsemään asti illalla, joka tietenkin johti siihen että heräsin klo 1 aamulla. Puin päälle lenkkivaatteet ja lähdin innokkaana hotellin punttikselle. Valitettavasti se aukesi vasta klo 6 aamulla, mutta hotellilla on vieressä toinen hotelli jonka punttis oli avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Oli aika superihminen olo kun olin juossut 5 km klo 3 aamulla. Tilasin huonepalvelusta aamupalaa ja katselin netflixiä ja tein töitä. Kun lähdimme konferenssille klo 9 aamulla olin ollut hereillä jo 8 tuntia. Tässä vain esimerkki siitä millaista elämä on aikaerosta kärsivälle.

Konferenssi oli hyvä mutta aika pitkästyttävä. Ilmastointi hajosi toisena päivänä, ja lämpötila nousi lähelle 30 astetta sisällä. Lisäksi kosteusprosentti Aucklandissa oli ennätyksellisen korkea, 97 %. Joku sanoi että on asunut Papua Uusi-Guinean trooppisella saarella, eikä kosteusprosentti sielläkään ole näin korkea.

Yhtenä iltana keräsimme voimia ja kävelimme Aucklandin satamaan syömään. Alue oli todella kaunis ja aurinko paistoi. Söimme kalalautaset ulkona terassilla ja nautimme kesästä. Tämä oli se hetki tästä Aucklandin reissusta joka jäi mieleen ja jonka varmasti muistaa vielä kauan. Mitään muuta en ehtinyt tällä matkalla nähdä, mutta toivottavasti viikonloppuna käymme ystäväni Nicolen kanssa kiertämässä jotain nähtävyyksiä tai suuntaamme rannalle.

En ole aikaisemmin ollut väsynyt matkustelusta, mutta nyt energiatasot alkavat olemaan loppu. Tätä kirjoittaessani olen jälleeen herännyt kolmelta aamulla, lähtenyt lentokentälle viideltä, lentänyt Palmerston North - kaupunkiin asiakastapaamisiin ja istunut kokouksissa 9 tuntia. Seuraava lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Tästäkin työpäivästä tulee siis ainakin 16 tuntinen.

Tässä vaiheessa sitä kaipaa vain normaalia arkea, kotona. Haaveilen siitä että menen lähikauppaan ruokaostoksille ja saan juoda teetä kotisohvalla. Silti tiedän että kyllästyn siihen parissa päivässä. Kai se vaihtelu on se mikä pitää elämän mielenkiintoisena. Ikinä ei tiedä mikä seikkailu odottaa nurkan takana.


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Viikko Chateauformissa Italiassa


Maalasin työkaverini Christophin portretin. Ehkä minusta ei sittenkään ole taiteiljaksi. 













En ollut aikaisemmin kuullut Chateauform konseptista, mutta nyt pääsin kokemaan sen Italiassa Rooman läheisyydessä kun yritykseni järjesti vuosittaisen strategiakokouksen sellaisessa. Chateauform on erityisesti yrityksiin suuntautunut konsepti, joka tarjoaa majoituksen, kokoushuoneet, ruuat sekä aktiviteetit kaikki saman katon alla. Idea on että talosta ei tarvitse lähteä mihinkään, kaikki löytyy täältä.

Meidän Chatauform sijaitsi noin tunnin päässä Rooman lentokentältä, Italian maaseudulla. Kaikilla oli omat yksinkertaiset huoneet (ilman tv:tä), ja lisäksi talosta löytyi runsaasti yhteisiä oleskelutiloja, mm. viinibaari, olohuone, cocktailbaari, ravintola, kokoustilat, punttis, tenniskentät ym. Yhteisissä tiloissa idea on että kaikkea saa käyttää ja kuluttaa vapaasti. Cocktailbaari oli aina auki, kuin myös karkkibaari ja viinibaari, itsepalvelu periaatteella. Olohuoneessa sai soittaa musiikkia spotify:n kautta, tai käyttää talon soittimia. Tämä kaikki teki oleskelusta viihtyisää ja kotoisaa. Olo oli tervetullut heti kun astuin ovesta sisään.

Ruoka oli erinomaista, parasta mitä olen koskaan saanut missään hotellissa tai kokouksessa. Useimmiten kokit grillasivat kalaa, vihanneksia ja lihaa avotulella. Lisäksi saimme aina kotitekoista pastaa, erilaisia salaatteja sekä suussasulavia jälkiruokia. Tauoilla meille paistettiin vohveleita ja lettuja. Jäätelöä oli aina tarjolla. Onneksi pidän jonkinlaista dieettiä tällä hetkellä, muuten olisin vamasti ollut ylensyönnistä pahoinvoiva ja väsynyt.

Tulen helposti klaustrofobiseksi tällaisissa paikoissa, joissa eristäydytään normaalista elämästä moneksi päiväksi, ja alan kaipaamaan hotellin ulkopuolelle vaikka puitteet olisivatkin erinomaiset. Kävin aamuisin lenkillä ulkona nauttimassa raittiista ilmasta ja kesäisistä maisemista. Täällä kukat kukkivat ja niityt olivat vihreinä, vaikka lämpötila oli aamuisin vain n. 8 astetta. Aamulenkkeily rajoittaa myös alkoholin kulutusta mukavasti, ja jaksaminen on aivan eri tasolla päivisin kokouksissa.

Roomasta suuntasimme kollegani kanssa suoraan Aucklandiin Uuteen-Seelantiin. Viikonloppu meni lentokoneessa, onneksi sain puhuttua itselleni businessluokan lennot erittäin runsaan matkustelun vuoksi. Olen itsekin hämmästellyt että olen jaksanut niin hyvin vaikka matkoja on ollut paljon, mutta nyt olisin kyllä mielummin lentänyt kotiin. Vielä viikko konferenssia ja asiakastapaamisia, sitten tämä on ohi ja saan olla kotona ja viettää jonkinlaista normaalia elämää jälleen.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Kolmas viikko matkustelua: vuorossa Montpellier



Olin tammikuun aikana vain viisi päivää kotona, jolloin kävin pesemässä vähän pyykkiä ja pakkailemassa uusia laukkuja. Myös helmikuu alkoi työmatkalla, tällä kertaa Montpellieriin Ranskaan, jossa olen käynyt lukuisia kertoja aikaisemminkin, viimeksi kesäkuussa viime vuonna. Olin täältä blogista katsonut että viime talven Montpellierin reissun aikaan oli jo todella keväistä ja lämmintä kun kävimme siellä. Valitettavasti tämän vuoden reissu taisi olla juuri kriittiset pari viikkoa aikaisemmin, ja mantelipuiden kukintaa lukuunottamatta keli oli vielä varsin talvinen.

Sairastuin Montpellierissä jälleen vatsatautiin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Pesin vahingossa hampaat hanavedellä ja epäilen että herkkä vatsani reagoi siihen. Onneksi kollegalla oli immodiumia mukana, ja pääsin osallistumaan kaikkiin kokouksiin taudista huolimatta, tosin hieman heikkona. Kävi jälleen mielessä miksi en vain jäänyt hotellille lepäämään kun en ollut kunnossa. Niin sitä aina vain vaatii itseltään liikaa.

Jos suuntaat Montpellieriin voin lämpimästi suositella Hotel Oceania:aa, joka sijaitsee vanhan kaupungin keskustassa, kätevästi lähellä juna-asemaa. Hotelli on hiljattain kunnostettu kokonaan. Yläkerrasta löytyy pieni kuntosali sekä hammam, ravintolasta saa hyvää ruokaa ja baarimikolta ilmaisia suolapähkinöitä :-)

Nyt olen viikonlopun kotona Bernissä ennen seuraavia seikkailuja. Rauhallista viikonloppua kaikille!

tiistai 30. tammikuuta 2018

Viikonloppu Miamissa

Tältä näyttää kun on vihdoin vapaa töistä ja viikonloppu on edessä






Versace talo Art Deco -korttelissa

Miami South Beach


Biscayne saarella pesukarhuja katsomassa


Näkymä Biscayne saaren majakasta

Majakan vartija






Wynwood walls


 Viikon työuurastuksen jälkeen jäimme vielä viikonlopuksi Miamiin parin kollegan, Janine:n ja Paola:n kanssa, sekä Janine:n poikaystävän kanssa. Janine on Saksasta ja Paola Italiasta, molemmat tekevät meillä myyntitöitä. Olin ajatellut että viikonloppu Miamissa ei olisi pahitteeksi näin talven keskellä, ja olisi kiva nauttia auringosta ja rannoista.

Vuokrasimme airbnb asunnon Miami North Beach:ltä. En tarkalleen muista miksi valitsimme North Beach:n, olen kerran aikaisemminkin ollut North Beach:llä viikonlopun. Taisi olla niin että majoitus oli yksinkertaisesti halvempaa ja parempaa siellä kuin South Beach:llä. Olimme vuokranneet auton käyttöömme, joten pääsimme kätevästi siirtymään paikasta paikkaan.

Ikäväksemme sairastuimme kaikki enemmän tai vähemmän viikonloppuna. Paola kärsi pahoinvoinnista ja vatsataudista, loput flunssasta. Energiaa meidän porukassa oli siis todella vähän, ja tietenkin myös viikon työt ja kokous painoivat päälle. Kun on koko viikon ollut sosiaalinen aamusta iltaan olisi ehkä kaikkein mieluiten viettänyt viikonlopun omassa rauhassa.

Kiersimme matalasta energiatsosta huolimatta Wynwood wall:n upeat graffitit, Miami South Beach:n Art Deco korttelit, Biscayne saaren, sekä shoppailukadut Miamissa. Säät eivät oikein suosineet meitä muuten kuin viimeisenä päivänä, ja pukeutuminen oli ehkä myös flunssasta johtuen haasteellista. Kun tuuli ja oli pilvistä joutui laittamaan kaikki mukana olleet vaatteet päälle, kun oli aurinkoista ja tyyntä oli liian kuuma jopa hameessa.

Olin jälleen kerran iloinen kun sain hypätä koneeseen ja lähteä kotiin. En tiedä olenko alkanut kyllästymään matkustamiseen lopullisesti, vai onko matkoja vaan ollut liikaa viime aikoina. Kotiinpaluu oli kuitenkin hieman haastava, sillä olin menomatkalla unohtanut takin lentokoneeseen, ja takin taskussa oli myös kaikki avaimet. Tulin siis maanantai aamuna kotiin pitkän lennon jälkeen palellen ja ilman avaimia. Onneksi vuokraisäntä oli kotona ja hänellä oli vara-avaimet.

Reissut tulevat jatkumaan vielä kolmen viikon ajan taukoamatta. Töitä on niin paljon ettei muuta ehdi juuri ajatella. Periaatteessa olen töissä nyt kolme viikkoa putkeen ilman viikonloppuja. Jos tästä selviän jotenkin takaisin kotiin en lähde mihinkään enää. Ainakaan viikkoon.