keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juralla käymässä - Croix du van











Bostonin reissun aikana Iston serkku oli tullut Berniin viettämään kesälomaa. Kun vihdoin tulin kotiin jenkeistä lähdimme yhdessä katsastamaan länsi-Sveitsissä sijaitsevaa Croix du van:n vuoriseinämää Jura-vuoristossa. Ehdimme juuri ja juuri syödä eväät ennen kuin sade pääsi yllättämään. Onneksi läheltä löytyi kiva vuoristomaja jossa saimme lämmiteltyä.

Käväisimme myös samalla reissulla Geneve-järven rannan viinialueilla maistelemassa viinejä. Järvialue on erityisen kaunista näin kesäaikaan, ja yritämme aina käydä täällä vähintään pari kertaa vuodessa nauttimassa maisemista ja viineistä.

Oli ihanaa palata kotiin monen työmatkan ja hupimatkan jälkeen. Olisin mielelläni pysynyt kotona pitempäänkin, mutta jouduin aika nopeasti taas lähtemään jatkamaan työmatkailua Ranskan puolelle.



maanantai 27. kesäkuuta 2016

Portlandissa nauttimassa helteistä











Viimeiset kuukaudet Bernissä on ollut todella epävakaista keliä ja sade on päässyt yllättämään useana päivänä. Onneksi Portlandin työmatkalla pääsimme nauttimaan auringosta ja kesästä. Yhtenä iltana olimme kuuntelemassa kuuluisaa jazzmuusikkoa ulkoilmakonsertissa hienolla merimaisemalla. Hotellimme sijaitsi ihan hienojen lenkkeilypolkujen vieressä ja kävin useana aamuna juoksemassa aamuvarhain. Hyvä tapa josta toivoisin pystyväni pitämään kiinni myös arjessa Bernissä.

Portland ja Maine ovat upeita kesäaikaan ja muistuttavat minua aina Suomesta. Myös täällä luonto on läsnä koko ajan. On merta, järviä ja metsää. Talvet ovatkin sitten kylmiä ja pimeitä.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Viikonloppu Bostonissa työkaverin kanssa

















Dublinista jatkoin suoraan Zürichin lentokentän kautta Bostoniin viikonlopun viettoon. Tässä reittivalinnassa ei varsinaisesti ollut kauheasti ideaa, muuta kuin että sain suoran lennon Bostonista takaisin Sveitsiin. Dublinin kentällä kun voi valmiiksi tehdä maahantulotarkistuksen Yhdysvaltojen puolesta, ja sen vuoksi saapuminen jenkkeihin on huomattavasti helompaa ja nopeampaa.

Vuokrasimme työkaverini Katharinan kanssa airbnb:n huoneiston Bostonin South End:stä, noin 2-3 km:n päässä Bostonin keskustasta. Keskustaan pääsi joko kävellen tai metrolla. Myös South End:stä löytyi useampia hyviä ravintoloita, kahviloita sekä Whole Foods.

Tämä oli toinen kerta Bostonissa, edellisestä kerrasta oli noin 10 vuotta aikaa. Silloinkin olin työmatkan yhteydessä viikonlopun yli työkaverin kanssa kaupungissa. Kauheasti ei ollut kaupungista enää muistissa, muuta kuin Faneuil Hall:n kaupat. Tälle alueelle suuntasimme myös nyt, alueella on paljon kauppoja ja ravintoloita joissa on mukava kierrellä.

Tästä jatkoimme suoraan satamaan mereneläviä syömään. Bostonissa on aivan käsittämättömän hyvää kalaruokaa, eikä siellä juuri muuta kannata syödäkään. Ehdin viikonlopun aikana maistaa mm. ostereita, hummeria, rapukakkua ja rapuja.

Sunnuntaina kävimme Newbury Streetillä ostoksilla. Tämä on yksi Bostonin pääostoskaduista, jossa kaupat sijaitsevat hienojen punatiilitalojen alakerroissa. Kadulla on paljon pieniä putiikkeja, mutta myös ketjukauppoja. Mukaan tarttui yksi uusi paita, mutta siihen se taisikin tällä kertaa jäädä. Vaatteita riittää kotonakin ihan tarpeeksi paljon.

Kävimme myös nyrkkeilemässä (!), sillä työkaverini on intohimoinen nyrkkeilijä ja sai jotenkin minutkin houkuteltua mukaan. Oikein mukavalta lajilta vaikuttaa, ja olkapäälihaksetkin olivat hellänä seuraavina päivinä.

Jetlagistä kärsivinä emme jaksaneet kauheasti kaupungin hyminöissä kierrellä iltaisin, vaan tyydyimme nauttimaan omasta huoneistostamme. Meillä oli myös mukava iso terassi, jossa saimme aamukahvit nautittua. Bostonista matka jatkui Maine:n Portlandiin.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Dubliniin tutustumassa



Viime viikolla lähdin työmatkalle ensin Dubliniin, ja siitä eteenpäin Bostoniin. Olin yhteensä poissa puolitoista viikkoa, ja saavuin vasta eilen lauantaina kotiin. Viikon työmatkat menevät usein nopeasti, mutta sitä pidemmät ovat minulle yleensä vähän liian pitkiä. Pidän siitä että pääsen kotiin viikonlopuksi rentoutumaan.

Joka tapauksessa, matka alkoi Dublinista jossa osallistuin konferenssiin. En ehtinyt paljon muuta nähdä kuin konferenssikeskusta ja hotellia, mutta yhtenä iltana kävimme hieman kiertelemässä keskustassa ja näimme tunnetun Temple Bar Streetin. Mukavan näköisiä pubeja ja paljon turisteja, paikalliset sanoivatkin että sivukatujen baarit ovat huomattavasti paremmat ja edullisemmat.

Dubliniin palaan taas heinäkuussa uudestaan, ehkä minulla olisi silloin enemmän sanottavaa tästä paikasta.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Viikonloppu Cassis-kylässä

















Suuntaan säännöllisin väliajoin työmatkalle etelä-Ranskan Montpellieriin, niin myös tänä kesänä. Päätimme jäädä työmatkan jälkeen viikonlopuksi Cassis-kylään Marseillestä parikymmentä kilometriä itään rannikkoa pitkin. Kyselimme paikallisilta neuvoa pienestä idyllisestä kylästä rannikolta, joka ei kuitenkaan olisi liian turistinen, ja Cassis osoittautui monen suosikkikohteeksi. Odotukset täyttyivät ja ylittyvät reippaasti. Cassis oli juuri sitä mitä halusinkin: rantabulevardi kalaravintoloita täynnä, pieniä kujia ja putiikkeja, hiekkarantaa, viinitarhoja ja upeita maisemia.

Varasimme jälleen huoneiston hotellin sijasta. Huoneisto sijaitsi ihan kylän keskustassa, kävelymatkan päässä rannasta. Siinä oli kaksi makuuhuonetta, olohuone sekä keittiö kahdessa tasossa. Lisäksi meillä oli oma iso parveke grillin kanssa. Siinä oli mukava istua iltaa grillaten ja viiniä maistellen.

Vuokrasimme yhtenä päivänä sähköpyörät, joilla pääsi kätevästi kiertelemään viinitarhoja. Reitit kulkivat ensin mäntymetsien läpi ja päätyivät hienolle näköalapaikalle rannikolle. Cassis sijaitsee keskellä luonnonsuojelualuetta ja rannikkomaisema koostuu hienoista calanche-vuorista, joiden jyrkänteet houkuttelevat kokeneita kiipeilijöitä. Itse tyydyimme nauttimaan näistä maisemista veneen kyydistä.

Viihdyimme täällä lopuksi niin hyvin että jäimme vielä ylimääräisen päivän. Voin lämpimästi suositella Cassis:ta kaikille etelä-Ranskan matkaa suunnitteleville!