Ensimmäinen vaellusretkemme kohdistui minnekäs muuallekaan kuin rannalle. Suuntasimme autolla ensin kohti luontopuistoa, josta jatkoimme kävellen noin 700 metrin korkeudesta Cala Goloritzen rannalle. Laskua tuli siis melkoisesti, ja usko meinasi välillä loppua matkan varrella. En tiennyt miten meidän vielä kävisi paluumatkalla ja olisiko meillä tarpeeksi eväitä ja vettä mukana.
Matka metsän läpi oli kuitenkin todella hieno, matkan varrella näimme mm. villisikoja sekä vuohia. Täällä oli myös erikoisia kalliomuodostelmia, metsikköä sekä hienoja maisemia merellepäin. Yksi hienoimmista poluista joita olen koskaan kävellyt. Muita turisteja ja paikallisia oli jonkun verran, mutta ei mitenkään tungokseen asti. Voin kuitenkin kuvitella että ihmisiä on aika paljon sesonkiaikaan. Tosin todella kuumalla kelillä en tätä reittiä suosittelisikaan. Meillä oli mukana n. 4 litraa vettä, ja kaikki kyllä kului matkalla.
Perillä odotti ihana turkoosinvärinen meri ja valkoinen hiekkaranta. Kävimme uimassa meressä ja lepäsimme hetken rannalla ennen nousua takaisin autolle. Meri oli vielä tähän vuodenaikaan kylmää, todennäköisesti n. 16 asteista, mutta sopivan virkistävää.
Cala Gologritzen vaellus oli mielestäni melko vaativa, ainakin näin normaalikuntoiselle. Luin ennen lähtöämme ohjeistuksia joissa tätä reittiä suositeltiin lapsiperheillekin, mutta en itse koskaan lähtisi tälle reitille lasten kanssa. Reittioppaassa mainittiin myös matkan pituudeksi 3,5 km ja korkeuseroksi 500 m, vaikka oikeat luvut olivat 4,5 km/suunta ja korkeusero 700 m. Tämä oli yleinen ongelma Sardinialla: etäisyydet ja reittikuvaukset eivät aina oikein täsmänneet todellisuuden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti