keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Havaintoja Suomesta - osa XXX





Suomen vierailujen aikana on aina mielenkiintoista tehdä havaintoja Suomen ja Sveitsin välisistä eroista. Olen näitä aikaisemminkin kirjannut aina Suomen vierailujen yhteydessä, mutta aina tulee jotain uutta ilmi johon ei ehkä aikaisemmin kiinnittänyt niin paljon huomiota.

Tällä reissulla heti Suomeen laskeuduttuamme ihmettelimme miten täällä voi vieläkin olla valoisaa vaikka kello lähentelee jo 11:a illalla? Yllä oleva kuva Tapiolasta on otettu klo 22:30, valon määrää on vaikea uskoa. Tänä vuonna emme tule Suomeen juhannuksena, joten tämä oli varmaan se tämän vuoden valoisin ilta minulle.

Toinen havainto mökkireissulta oli vieraiden ihmisten tervehtimiseen liittyen. Olin mökkireissulla lenkillä ja sveitsiläiseen tapaan tervehdin kaikkia vastaantulijoita pienellä mökkitiellä. Sveitsissä tervehtiminen on ihan normaalia, myös kaupungin laidalla jossa me asumme. Olen varma että Suomessa kukaan ei olisi tervehtinyt jos en olisi itse tehnyt aloitetta.

Kaupoissa ja torilla yllätyin suomalaisten myynti-innokkuudesta. Olen ollut siinä uskossa että Suomessa ei ole asiakaspalvelukulttuuria, mutta tapasin tämän viikon aikana useita oikeita myyjiä.

Suomalaiset ovat yllättävän huonossa kunnossa ja ylipainoisia. Sveitsiläiset voivat myös olla ylipainoisia, mutta yleensä heillä on silti ryhdikkyyttä ja vauhtia liikkumisessa. Ehkä hyötyliikunnan määrä vain on paljon suurempi kuin Suomessa.

Suomen lähiöt on rakennettu autoilijoita varten. Viihtyvyyttä voisi parantaa, ainakin Espoossa ei tee mieli lähteä ulos kävelylle sen jälkeen kun on tottunut Bernin maisemiin.

Suomessa kadut ovat yleisesti ottaen puhtaita, ihan niin kuin Suomessakin.

Shoppailu on todella helppoa kun kaikki puhuvat suomea!

Suomeen on aina mukava tulla vierailulle ja nähdä kavereita ja perhettä. Meidän koti on kuitenkin nyt Sveitsissä, ja palaamme mielellään sinne. Varsinkin kun tiedän että tulemme pian jälleen takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti