keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Aurinkoa ja hurjia bileitä










Nyt on Aruban matka ohi ja istun lentokentällä odottamassa paluulentoa. Matka kotiin kestää n. 20 tuntia. Voi kun joku olisi jo keksinyt laitteen jolla voisi siirtää itsensä sekunnissa paikasta toiseen. Pitkä lentomatka ei juuri nyt kauheasti nappaisi.

Matka oli erittäin antoisa ja onnistunut. Ihmiset ovat hyvällä tuulella kun pääsevät pakkasta pakoon lämpöön ja aurinkoon. Oleskelimme jonkun verran rannalla ja illalliset olivat joka päivä hiekalla. Olipa kerrankin miellyttävä osallistua illallisiin pitkien kokouspäivien jälkeen. Auringonlasku oli aivan upea, niin kuin aina.

Yhtenä iltana otimme kuvassa näkyvän bilebussin jolla kierrettiin eri baareja. Meno bussissa yltyi melko hurjaksi kun musiikkia soitettiin kovalla volyymillä ja jokaisessa baarissa tarjottiin shotteja. Hurjimmat bileet joihin olen vähään aikaan osallistunut.

Aruba oli hieno kokemus, mutta en ehkä kuitenkaan tulisi tänne lomalle. En ehtinyt saarta sen kummemmin kiertelemään, mutta tiedän että ainakin minulla voisi olla ongelmia keksiä tekemistä täällä pidemmäksi aikaa. Saari on melko tasainen ja kuiva, joten aktiviteetit keskittyvät rantaan. Oranjestadissa on jonkun verran shoppailtavaa, ja saarella on myös majakka ja luola joihin voi tutustua. Mutta olisihan sitä aina pariksi päiväksi voinut jäädä rannalle lepäämään..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti