sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Aruba!










Ja aurinkoahan täällä riittää, Aruballa nimittäin!

Tämänkertainen työmatka suuntautui n. 20 km:n päähän Venezuelan rannikosta Aruban saarelle. Tosin voisin kuvitella että tämä pieni saari on hyvin erilainen kuin Etelä-Amerikka: jos täällä ei olisi trooppista lämpöä voisi luulla olavansa jenkeissä. Sen verran jenkkituristeille suunnatusta hotellialueesta on ainakin kyse.

Lämpö. aurinko ja kosteus tekevät hyvää talvi-iholle ja pikkuflunssalle. Jo ensimmäisen päivän jälkeen tuntuu kuin flunssa olisi pelkkä muisto vain. Meillä on täällä sisäinen neljän päivän kokous, joka kestää viikonlopun yli. Onneksi täällä on myös tällä kertaa verrattain paljon vapaa-aikaa, joten rannasta ja merestäkin ehtii hieman nauttia. Kerkesinpä tänään jo uimaankin ennen illallista.

Aruba kuuluu ABC-saariin, jotka Aruban lisäksi koostuvat Bonairen ja Curacaon saarista. Bonaire on sukeltajien paratiisi, kun taas Aruba on enenmmän turistinen. Saaret kuuluvat Hollantiin, ja tänne onkin helpoin matkustaa suoralla lennolla Amsterdamista (ellei ole pakettimatkalla). Lento Amsterdamista kestää n. 10 tuntia, joten pitkästä matkasta on kyse vain parin päivän takia. Harmittelinkin tätä jonkun verran ennen lähtöä, mutta kun tänne on vihdoinkin saanut itsensä lennätettyä niin eipä enää haittaa. Kivahan se tietenkin olisi jos olisi vielä pari päivää lomaakin tiedossa.

Aruballa puhutaan hyvin englantia, täällä on puhdasta juomavettä ja hyvää ruokaa, joka koostuu lähinnä merenelävistä. Aktiviteetteihin kuuluu ainaisen kovan tuulen vuoksi surffaus, sekä erilaiset muut vesiurheilut kuten sukellus ja kalastus. Helppo rantalomakohde siis kenelle vain aurinkoon kaipaavalle. Tämä on ensimmäinen kertani Karibialla, ja odotukset ja todellisuus kohtaavat melko hyvin.

Toivottavasti ehdin vielä kierrellä saarta hieman, jotta näkisin millaiselta Aruba oikeasti näyttää. 

1 kommentti: