lauantai 20. elokuuta 2016

Ulkoilupäivä Bernin vanhassa kaupungissa







Meillä vietettiin tänä kesänä työpaikan ulkoilupäivää Bernin vanhassa kaupungissa. Meidät jaettiin 5-6 hengen tiimeihin, joiden tehtävänä oli vastata erilaisiin kysymyksiin koskien Bernin kaupungin historiaa, arkkitehtuuria sekä nähtävyyksiä. Kysymysten joukossa oli myös Bernissä puhutun sveitsinsaksan ymmärrystesti. Vastauksia tuli hakea sekä googlen avulla että juoksemalla ympäri kaupunkia etsimässä vastauksia eri rakennuksista.

En ole yleensä päässyt osallistumaan näihin kesäulkoilupäiviin lomien tai työmatkojen vuoksi. Tällä kertaa olin kuitenkin Bernissä, ja koska ulkoileminen vie aina voiton toimistossa istumiselta lähdin mielelläni mukaan tähän tapahtumaan. Minun tiimi oli erittäin kansainvälinen, osa puhui pelkästään sveitsinsaksaa, osa pelkästään ranskaa. Tiimityöskentely oli siis vaikeampaa mutta myös mielenkiintoisempaa sillä yhteistä kieltä ei ollut.

Pääsimme myös opastetulle kierrokselle Bernin päänähtävyyteen, joka on Zytglogge, eli vanha kellotorni kaupungin keskustassa. Zytgloggen torni rakennettiin 1200-luvun alussa, ja se oli alunperin osa Bernin kaupunkia ympäröivää muuria. Sittemmin se on toiminut myös naisvankilana sekä vahtitornina. 1500-luvulla rakennettu kello sisältää tavallisen kellon lisäksi myös astrologisen kellon joka toimii täysin manuaalisesti. Hieno nähtävyys, johon kannattaa jokaisen turistin tai Bernissä asuvan tutustua!

Päivän päätteeksi nautimme vielä erittäin maukkaan kolmen ruokalajin lounaan Schwellenmättelin ravintolassa juomineen. Voi kun kaikki työpäivät olisivat yhtä mukavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti