Kävimme viikko sitten parantelemassa Suomi-ikävää Engstligenalpin vesiputousta pitkin kulkevalla vaelluspolulla. Jotenkin paluu työn pariin sekä etäisyys perheestä ja ystävistä pisti taas miettimään syitä miksi edelleen olemme Sveitsissä sekä mahdollisuuksia muuttoon takaisin Suomeen.
Lähdimme aamupäivällä kohti Adelbodenin takana sijaitsevaa Engstligenalppia ilman mitään sen tarkempaa suunnitelmaa. Hyvä vinkki vaellusreissuille Sveitsissä on mennä johonkin gondolin ala-asemalle ja ottaa sieltä mukaan retkeilykartta. Jos ei ole varma reitistä, kannattaa tottakai vielä jutella hissilipun myyjän kanssa. Olen aikaisemmin uhrannut tunteja, jopa päiviä, sopivan reitin löytämiseen netistä, mutta olen nyt tullut siihen tulokseen että parhaat reitit löytyvät puoliksi sattumalta yksinkertaisesti kysymällä jostain hissiasemalta tai kylän kahvilasta.
Hissiaseman parkkipaikka oli vähintään yhtä täynnä kuin talvella ja turisteja riitti ympäri Eurooppaa. Olen aina hämmästellyt täällä sitä, kuinka tunnettu ja suosittu matkailumaa Sveitsi onkaan myös kesäisin Keski-Eurooppalaisten silmissä, kun Suomesta ei juurikaan järjestetä matkoja tänne kesäisin, tai ainakin on erittäin harvinaista että Suomesta lähdetään alppilomalle kesällä.
Valitsemamme reitti sisälsi nousua noin 500 metriä, mikä on ihan sopiva päiväretkelle. Aikaa tähän kului n. 2-3 tuntia taukoineen. Reitti kulki Sveitsin toiseksi korkeinta vesiputosta pitkin, ja matkan varrella oli useita upeita valokuvauspaikkoja. Suuresta automäärästä huolimatta reitti oli melko tyhjä ja saimme rauhassa ihastella maisemia. Suurin osa turisteista ottavat hissin yläasemalle, josta he jatkavat suoraan lähimpään ravintolaan lounaalle.
Päiväretki vuorilla auttoi taas muistamaan kuinka upea maa Sveitsi onkaan ja kuika onnekkaita me voimme olla, että olemme saaneet mahdollisuuden asua täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti