sunnuntai 28. elokuuta 2016

Iltaharrastuksia Portlandin reissulla







Edellisellä jenkkimatkalla oli mukavasti aikaa myös iltaharrastuksiin, koska järjestettyjä illallisia ei ollut kuin yhtenä iltana. Tiimitapahtumamme järjestettiin tänä vuonna Monkey Trunk- nimisessä metsään rakennetussa seikkailupuistossa. Seikkailurata koostui puusta puuhun rakennetuista vaijereista sekä niiden päälle rakennetuista erilaisista heiluvista käytävistä. Korkeanpaikankammoisena olin aika jännittynyt tästä koko aktiviteetista, mutta suoriuduin siitä kuitenkin tiimin kannustamana. Lopuksi kokeilin vielä seinäkiipeilyäkin. Tämän jälkeen oli mukava tunne kun tuntee ylittäneensä itsensä.

Toisena iltana päätimme lähteä sup:ailemaan, siis stand up paddle boardaamaan merelle. En ollut aikaisemmin ehtinyt edes käymään Portlandin rannoilla, joten tämä oli myös erittäin mieluisa kokemus. Vuokrasimme kahden kollegani kanssa laudat pariksi tunniksi ja meloimme pitkin rantoja. Auringonlasku kaupungin ylle oli mielettömän hieno, harmi kun olin jättänyt oman kamerani autoon. Lopuksi kävimme vielä uimassa virkistävässä meressä.

Olisivatpa kaikki työmatkat yhtä mukavan rentoja kuin tämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti