tiistai 23. elokuuta 2016

Kirppiksellä myymässä



Bernissä järjestetään kevään ja kesän aikana kirpputoreja eri kaupunkialueilla. Täällä kaikki toiminta on muutenkin erittäin paikallista, ja lähes jokaisesta korttelista löytyy oma posti, kioski ja lähikauppa. Niin siis myös kirppiksiä.

Minulle on täällä viime aikoina kertynyt aika paljon kirppiskamaa, olen aika säästelemättä laittanut sivuun kaikkea mitä en ole viime vuosien aikana käyttänyt. Tavaraa on jotenkin päässyt kertymään ihan liikaa, ja olen huomannut sen enemmänkin ahdistavan minua kuin tekevän minut onnelliseksi.

Tämä kirppis johon nyt osallistuimme oli ystäväni Nathalien kotikulmilla ja oli asukkaille ilmainen. Saimme ison tilan itsellemme, johon myös kuului valmiina penkki. Pöydän ja rekin toimme lisäksi itse.

Päivä oli kuuma ja lämpötila lähenteli 30 astetta. Sen vuoksi asiakkaita oli aika niukasti, useimmat olivat varmasti lähteneet vuorille tai järville viilentymään.Pääsimme kuitenkin eroon suurimmasta osasta tavaroista, ja nyt minulla on enää yksi laatikollinen tavaraa jäljellä. Suurin osa vanhoista vaatteistani menivät kavereille jotka tulivat käymään. On aina niin hauska huomata miten omat vanhat vaatteet tuntuvat ihan uusilta jonkun toisen päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti