torstai 31. maaliskuuta 2016

Uudet vapaalaskusukset




Luminen talvi Sveitsissä innosti ostamaan leveämmät sukset lumisiin hoitamattomiin rinteisiin. Minulla ei yleisesti ottaen ole kauhean pitkä pinna uusien hankintojen kanssa, enkä sen vuoksi malttanut kokeilla eri suksia ennen ostopäätöstä, vaan valitsin nämä Icelanticin Nomad sukset ulkonäön ja hyvän tarjouksen perusteella. Luin toki pari arvostelua suksista, joissa kehuttiin niiden rinne- ja vapaalaskuominaisuuksia. Sukset ovat käsintehdyt Coloradossa.

Kokeilin suksia ensimmäistä kertaa hoidetussa rinteessä Zillertalin matkalla, ja olin rehellisesti sanottuna todella pettynyt niihin. Kääntäminen tuntui hankalalta ja olin aivan poikki parin tunnin laskettelun jälkeen. Vein kuitenkin sukset huoltoon ja kun sain ne takaisin pääsin kokeilemaan niitä Scuolin lumisissa rinteissä sekä rinteiden vieressä. Sukset tuntuivat heti omilta lumisissa rinteissä ja antoivat aivan erilaisen tuntuman vapaalaskuun kuin tavalliset rinnesukset antavat.

Sukset toimivat myös huolettuina paremmin rinteessä, ja tulen varmasti pitämään sukset ja laskemaan niillä myös ensi talvena. Ja leopardikuviointi piristää tottakai laskupäivää mukavasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti