lauantai 14. maaliskuuta 2015

Sohjokauden avaus Meiringen-Haslibergissä











Tänään piti alunperin lähteä Adelbodeniin päiväreissulle, mutta webbikameroiden näyttäessä pelkkää pilveä päätimme suunnata Meiringen-Haslibergin laskettelualueelle. Meiringen sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Bernistä ja kuuluu siis lähirinteisiimme. Meillä on jo kauan ollut mielessä lähteä tutustumaan tähän paikkaan, joten auringon paistaessa siellä suuntasimme siis sinne.

Meiringen oli ihan hyvä paikka, mutta ei nyt mitenkään lukeudu lempipaikkoihini. Täällä oli kiva huomata että kyseessä on nimenomaan sveitsiläisten oma paikka, hissilippua ostaessa kysyttiin mistä olemme kotoisin. Vastasimme Suomesta ja lipunmyyjä meni ihan sekaisin, jatkoin että asumme kuitenkin nyt Sveitsissä, ja hän kysyi heti missä Sveitsissä. Kun sanoin Bernissä hän vetäisi kaksi viivaa Bernin kohtaan. He tekivät siis tilastoa siitä mistä laskijat tulevat, mutta listassa oli pelkästään Sveitsin kantoneita. Ulkomaat puuttuivat kokonaan.

Alue on verrattain laaja ja laskettavaa riittäisi varmaan viikonlopuksi. Lämpötilat täällä ovat kuitenkin nyt olleet plussalla sen verran reippaasti että lumet ovat alkaneet sulamaan pahemman kerran, laaksossa oli tänäänkin 13 astetta. Ylärinteet olivatkin melko jäisiä ja alarinteet puolestaan sohjossa. Meiringen sijaitsee auringon puolella, ja lunta oli lähellä huippuakin vain n. 30 cm. Ihmettelen miten tämä paikka aikoo olla avoinna vielä pääsiäisenä.

Sveitsiläiseen tapaan hissikapasiteetti oli myös täällä hyvä, ja jonoja ei päässyt syntymään ollenkaan. Myös ravintolatarjonta oli huippuunsa hiottu, erilaisia kivoja aurinkoterasseja ja pikkuravintoloita oli siellä täällä, varmasti n. 15 kappaletta. Keskityimmekin auringosta nauttimiseen niin kuin moni muukin.

Meiringen-Hasliberg - Plussat ja Miinukset

+ Lähellä Berniä!
+ Hyvät ravintolat ja aurinkoterassit
+ Hyvä hissikapasiteetti
+ Edullisempi kuin moni muu Sveitsin keskus (päivälippu n. 50 CHF)
+ Rauhallinen

- Auringon puolella (tämä kai on sekä positiivista että negatiivista)
- Aika matalalla (huippu 2400 m)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti