Työmatkailusta

Havahduin tässä pari päivää sitten siihen faktaan että olen pian matkustellut työkseni 9 vuotta. Aloitin vuonna 2005 myynnin parissa Suomessa, ja olen siitä lähtien matkustellut joskus enemmän ja välillä vähemmän työkseni. Matkalaukkuelämä ja ainainen tulevien matkojen suunnittelu on siis tullut hyvin tutuksi vuosien mittaan. Kiireisimpinä vuosina matkapäiviä on kertynyt yli 130 vuodessa.

Yleensä sanotaan että intensiivistä matkustelua aikavöhykkeiden yli jaksaa noin 3-5 vuotta, jonka jälkeen moni lopettaa ja siirtyy muihin tehtäviin. Täytyy myöntää että yhdessä vaiheessa olin aika väsynyt matkusteluun ja tuntui että jokainen matka perustui vain odotteluun että se päättyisi ja pääsisin takaisin kotiin. Olin silloin matkustellut ympäri maailmaa 3,5 vuotta todella paljon. Päätinkin tuolloin siirtyä väliaikaisesti pelkästään Pohjoismaihin suuntautuvaan työhön. Jaksoin sitä noin vuoden ajan, jonka jälkeen lyhyet ja turvalliset matkat alkoivat tuntua tylsiltä ja siirryin takaisin globaaliin tehtävänkuvaan.

Koska en ole ikinä oikein tehnyt varsinaista toimistotyötä uskon että siihen olisi hyvin vaikea tottua. Vaikka matkoille lähteminen joskus rasittaa ja varsinkin matkalaskujen teko risoo suunnattomasti, alan kuitenkin heti suunnittelemaan seuraavia matkoja jos kalenteri näyttää tyhjältä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on matkoja seuraavalle yhdeksälle viikolle, seitsemään eri maahan. Sen pidemmälle en ole vielä ehtinyt suunnitella.

Mietin myös mistä olen luopunut ja mitä olen saanut valitessani matkustustyön. Omasta elämästäni puuttuvat ehkä näkyvimpänä asiana harrastukset ja lapset. Olen joskus haaveillut aloittavani jonkun kerran viikossa tapahtuvan harrastuksen tai esimerkiksi opiskelun. Nämä ideat ovat useimmiten kariutuneet työmatkojen takia. En ole voinut sitoutua edes viikonloppuun ajoittuvaan harrastukseen työn takia. Kerran ilmoittauduin tanssikurssille, jossa kävinkin aika aktiivisesti syyslukukauden ajan, mutta kevätlukukaudella en päässyt paikalle kertaakaan. Tämä oli tosin erittäin edullinen kurssi, mihinkään kalliimpaan en olisi ikinä uskaltanut sitoutua.

Mitä sitten olen saanut tilalle? Ehkä suurimpana asiana tulee mieleen itsenäistyminen joka on tullut yksin maailmalla liikkuessa. Tiedän pärjääväni lähes tulkoon missä vain vaikka en tuntisi ketään ja vaikka tilanteet muuttuisivat hetkessä ja paikka olisi hyvin erilainen kuin mihin kotona on tottunut.

Tietenkin työmatkoilla pääsee näkemään maailmaa ilmaiseksi, joka on aina ollut suuri haaveeni ja kiinnostuksen kohteeni. Ellei ole kiinnostunut matkailusta, erilaisista kulttuureista ja ihmisistä, uskon että jaksaminen matkatyössä voi olla kortilla. Erilaisten ihmisten kohtaaminen ja niiden kanssa toimiminen ovat opettaneet ymmärtämään uusia näkökulmia ja tilanteita. Muiden mielipiteet voivat aluksi vaikuttaa hölmöiltä, mutta eivät useimmiten ole sitä. Ihmiset vain ajattelevat asiat toisella tavalla toisessa maassa.

Vähän vanhempi kollegani kertoi että hänen lähikaupan kassaneiti oli kysynyt häneltä eräänä päivänä yllättyneenä: "-Miten ihmeessä sinä vieläkin jaksat tuota matkustelua?". Kollegani oli tätä ihmetellyt kovasti, sillä kassaneiti itse oli istunut pienen kylän samalla kassalla kaikki ne vuodet jolloin kollegani on kiertänyt maailmaa eri paikoissa. Hän oli miettinyt miten kassaneiti jaksaa istua samassa paikassa niin monta vuotta.

Kaksi eri näkökulmaa ja kaksi eri tapaa viettää elämäänsä.