torstai 4. syyskuuta 2014

No excuses




Viime kirjoituksessa pohdiskelin matkustustyötä sekä hieman sen hyviä ja huonoja puolia. Yksi suurimmista haasteista matkatyössä on itsestään huolehtiminen. Riitävä uni, unenlaatu, liikunta sekä terveellinen ruokavalio vaativat ponnisteluja ja suunnitelmallisuutta. Toisaalta, jos nämä laiminlyö, niin matkustelua ei montaa vuotta jaksa. Lisäksi matkustelu vaatii paljon istuskelua, oli se sitten autossa, junassa tai lentokoneessa. Vastapainoksi jonkinasteinen liikkuminen tekee todella terää.

Berniin muuttaessani olin innokas lenkkeilijä. Olen lenkkeillyt jo monta vuotta Suomessa ollessani, ja juoksu on myös hyvä ja tehokas tapa nähdä uusia paikkoja matkustelun lomassa. Otan yleensä aina lenkkarit mukaan matkalaukkuun, vaikka kyseessä olisi vain yhden yön matka. Joissain kaupungeissa minulla onkin jo omat vakio lenkkireitit valmiina.

Kesän aikana olen jotenkin puolivahingossa lipsunut laiskuuden ja selitysten puolelle, enkä ole liikkunut lähestulkoon lainkaan. Olen kuitenkin nyt päättänyt ottaa ryhtiliikkeen ja aloittaa juoksemisen uudestaan.

Bernissä riittää onneksi kivoja lenkkipolkuja, joko Aare-jokea pitkin tai lähimetsissä. Sveitsissä järjestetään myös vielä lokakuun puolella puolimaratoneja, joten vaikka Espoon Rantamaraton jää tänä vuonna juoksematta, niin ehkäpä täällä voisi vielä yhden puolikkaan ehtiä juosta jos saan lenkit kulkemaan.

Tuo kuvassa näkyvä kissa istuu samassa kadunkulmassa lenkkireittini varrella jokaisella kerralla kun menen siitä ohi. Tänään otin siitä kuvan ja se suostui kiltisti poseeraamaan. Muutenkin Bernissä liikkuu todella paljon kissoja kaduilla, joita Suomessa ei juuri koskaan näe.

Mistäköhän tämä muuten johtuu?

1 kommentti:

  1. Duktiga du! No excuses gäller här också, har nu varit ca 7 ggr på lenkki under ett par veckor. Nu är det nog slut med att vara lat! :) En sån härlig katt! Tror folk är rädda att ha katter ute här i Finland, man får så mycket klagomål pga det. Kanske det är mera tillåtet där?

    VastaaPoista