tiistai 9. syyskuuta 2014

Sveitsi-veroparatiisi?

En ole mitenkään kauhean kiinnostunut verotusasioista, tai muutenkaan talousasioista, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa lyhyehkön tekstin omista kokemuksistani ja mietteistäni koskien Sveitsin verotusta.

Useimmat tietävät että Sveitsissä verotus on alhaista. Sveitsin verotus on kuitenkin hyvinkin vaihtelevaa, riippuen missä kantonissa (Sveitsi on jaettu 26:een kantoniin) ja kunnassa sattuu asumaan. Lisäksi kirkollisveroa peritään lähes jokaisessa kunnassa, sekä varallisuusveroa (yli 100 000 CHF varallisuus).

Perheitä verotetaan yhtenä tuloyksikkönä, joten jos yhdessä perheessä molemmat aikuiset ovat töissä, heidän tulonsa lasketaan yhteen. Jotta veroprosentti ei nousisi liian korkeaksi, tähän on olemassa erilaisia vähennyksiä. Muutenkin vähennyksiä saa tehdä erilaisista syistä, esim. expatit saavat vähentää muuttokustannuksia. Perintöveroa ei useimmissa tapauksissa ole jos kyseessä on suora sukulaisuussuhde. Työttömyysvakuutus ja eläkevakuutus veloitetaan suoraan palkasta.

Omassa tapauksessani veroprosenttini on n. 14 %, eläkevakuutus 5 % ja työttömyysvakuutus 1 %. Lisäksi maksan eläkekassaan n. 5 % palkastani. Yhteensä nämä tekevät n. 25 %.

Arvonlisäveroprosentti on Sveitsissä yleisesti 8 % ja elintarvikkeille 2.5 %. Suomessa vastaavat luvut ovat 24 % ja 14 %.

Yritysverotus on huomattavasti kevyempi Sveitsissä kuin monessa muussa maassa, mikä houkuttelee paljon kansainvälisiä yrityksiä Sveitsiin. Tämä taas luo työpaikkoja ja lisää veronmaksajia. Työttömyysprosentti on 3 %. Sveitsissä bruttokansantuote on n. 600 miljardia USD, Suomessa n. 200 miljardia USD.

Sveitsi tunnetaan ympäri maailmaa veroparatiisina, maailman suurimpana sellaisena. Wikipedian mukaan Sveitsin valtion ei tarvitse ilmoittaa Sveitsin pankeissa olevista rahoista ja niiden alkuperästä mihinkään, elleivät rahat ole rikosteitse hankittuja. Sveitsissä veropetos ei ole rikos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti