torstai 18. syyskuuta 2014

Luostarissa







Terveisiä Kloster Banzin luostarista Bad Staffelsteinin kaupungista!

Tulin tänne aamulla ajaen Bernistä (600 km). Matka oli pitkä, ja kun kollega sairastui jouduin ajamaan yksin. Selvittelin vielä illalla erilaisia lento- ja junavaihtoehtoja, mutta auto osoittautui kuitenkin ainoaksi järkeväksi kulkuvälineeksi.Suoraan sanottuna matka ei oikein jaksanut innostaa tällä kertaa, olisin mieluiten vain jäänyt Berniin.

Perille päästyäni mieli kuitenkin kirkastui hyvinkin nopeasti. Entisen Itä-Saksan alueella sijaitseva Kloster Banzin luostari on aivan mielettömän hienoa ja tunnelmallinen kokouspaikka. Varmasti hienoin jossa olen ikinä ollut. Luostari perustettiin vuonna 1070 ja toimi aluksi vain aatelisten luostarina. Se on tänä päivänä Liechtensteinin prinsessan omistuksessa kaikkine luostaria ympäröivine metsineen.

Paikka on valtava, ja oma huoneeni on usean käytävän ja rappusten jälkeen saavutettava hyvin askeettinen huone. Täällä ei ole langatonta verkkoa, TV:tä, puhelinta, silitysrautaa tai hiustenkuivaajaa. Kaikki luennot, näyttelyt ja ruokailut ovat luostarialueella. Kaikki osallistujat tulevat kokoukseen tänään ja lähtevät parin päivän päästä, muualla ei tänä aikana käydä.

Jos jossain kummittelee niin se on varmasti täällä. Taitaa jäädä tänä iltana kauhuromaani lukematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti