torstai 17. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen roadtrip











Lähdin tällä viikolla työmatkalle Italiaan autolla, kyseessä siis ensimmäinen kunnon roadtrip Bernistä käsin. Kilometrejä kertyi kahden päivän aikana yhteensä 1300, joten ajettavaa riitti. Matka taittui Bernistä Zurichiin, siitä Liechtensteinin läpi Itävaltaan. St. Antonissa tuli mukavasti lunta, hiukkasen alkoi jännittää kesärenkailla mennä. Hyvin kuitenkin selvisin ja päädyin lopulta Italian Veronaan yöksi.

Verona on tietenkin tunnettu rakkauden kaupunkina Roomeo&Juulia elokuvasta. Turisteja yleensä riittää, päivämatkoja järjestetään Venetsian turisteille kesäisin etenkin. Vielä ei tainnut olla ihan high-season, koska kaupungissa pääsi mukavasti liikkumaan. Näimme Juulian parvekkeen, ja koska talo oli jo siltä päivältä suljettu pääsimme myös todistamaan mielenkiintoista iltapuuhaa. Joka päivä pariskunnat tulevat ja laittavat oman "rakkauslukkonsa" parvekkeen alle uskoen että se pysyy siinä ikuisesti. Totuus kuitenkin paljastui illalla, kun työmiehet tulivat ja poistivat kaikki lukot jotta seuraavan päivän lukot taas mahtuisivat.

Veronassa riittäisi varmaan hyvin tekemistä ainakin viikonlopun ajaksi, ravintoloita, terasseja, kauppoja, raunioita..nyt oli vain yksi ilta aikaa kierrellä, ja ehdinpä seuraavana päivänä vähän shoppaillakin.

Suomessa ollessani tuli reissattua monta kertaa Ouluun autolla, matkaa oli suunnilleen saman verran kuin Veronaan oli nyt. Vuoret, järvet ja viinitarhat tekevät täällä ajamisesta itsessään mielenkiintoista. Ainakin näin ensimmäisinä kertoina. Varmaan nämäkin tiet alkavat joskus tuntumaan yhtä tylsiltä kuin Lahden moottoritie. Mutta sitä odotellessa nautin täysillä!

2 kommenttia:

  1. Vähän eri maisemat kuin Oulussa :-D!

    VastaaPoista
  2. Jep, onhan nämä vähän erilaiset :) Mutta on Suomessakin kesällä tietty hienot maisemat, varsinkin järviseudulla!

    VastaaPoista