lauantai 12. tammikuuta 2019

Siem Reapin kelluva kylä







Angkor Watin vierailun jälkeen tuli jotenkin tyhjä olo. En oikein viihtynyt varaamassani hostellissa, vaikka se halpa olikin. Kävin kävelemässä kaupungin yömarkkinoilla, mutta siellä myytiin suurimmaksi osaksi krääsää. Löysin mukavan joogastudion, jossa käyvin kerran päivässä joogaamassa. Muuten oli jotenkin vaikea keksiä tekemistä tai syytä jatkaa Kambodzassa kiertelyä. Hostellissakin ihmiset tuntuivat lähinnä odottelevan seuraavaa matkaetappia. Sen vuoksi päätin varata lennot ja lähteä takaisin rannalle. Siem Reapin vierailu jäi lyhyeksi neljäksi päiväksi.

Ehdin kuitenkin käydä katsomassa n.k. Floating Villagen, eli suomeksi käännettynä kelluvan kaupungin. Kaupunki oli rakennettu täysin veden päälle, ja yksittäisissä taloissa veden päällä tehtiin kaikki, esim. ruoat avotulen päällä puisella terassilla. Melko erilaista kuin mihin on tottunut. Minulle ei oikein valjennut miksi kaupunki oli alun perin rakennettu veden päälle. Kierros päätyi suurelle järvelle, josta katsoimme auringonlaskua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti