maanantai 3. elokuuta 2015

Sveitsin kansallispäivän viettoa toistamiseen





Varma merkki siitä että on ollut jossain paikassa yli vuoden ajan on se kun juhlapäivät alkavat tulemaan toistamiseen vastaan. Voi miettiä mitä tein viime vuonna juuri tänä juhlapäivänä. Viime vuonna Sveitsin kansallispäivä olikin ikimuistoinen, koska silloin rakas ystäväni oli täällä vierailulla ja vietimme yhdessä kansallispäivää kaupungilla. En silloin vielä tiennyt perinteistä mitään, ja kaikki oli uutta. Tänä vuonna tiesin jo miten täällä kansallispäivää useimmiten vietetään. Kuulemani mukaan useimmat grillailevat ystävien kanssa, tai muuten vain nauttivat illallista, jonka jälkeen katsotaan ilotulituksia. Bernin kaupunki ampuu viralliset ilotulitukset paikalliselta Gurtenin kukkulalta illalla.

Tänä vuonna juhlapäivä oli sateinen ja sumuinen. Kaupungilla seikkailu ei sen vuoksi oikein innostanut, puhumattakaan grillailusta, joten päätimme lähteä keikalle vanhan kaupungin St Peter und Paul Kirche:en, eli kirkkoon, jossa Julian Sartorius läheisestä Thunin kaupungista esitti hienon solo perkussiosetin. Mielenkiintoinen konsertti ja hieno akustiikka ja tunnelma vanhassa kirkossa. Konsertti oli osa jokavuotista BeJazz festivaalia, joka on ilmainen Bernissä järjestettävä jazztapahtuma. Tänä viikonloppuna näimme myös toisen keikan tällä festivaalilla kun sattumalta olimme paikalla juuri kun keikka oli alkamassa. Mielestäni on todella hienoa että näitä taitavia muusikoita tuodaan koko kansan kuunneltavaksi keskelle kaupunkia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti