torstai 20. elokuuta 2015

Puhdas koti, parempi mieli




En ole koskaan mitenkään rakastanut siivoamista, mutta olen sen kuitenkin aina jotenkin saanut tehtyä ainakin pari kertaa viikossa välttävällä lopputuloksella. Viime aikoina työmatkustelu on kuitenkin vienyt niin paljon aikaa etten yksinkertaisesti ole jaksanut tai ehtinyt siivota. Ja vielä kun sunnuntaina ei voi imuroida tai pestä pyykkiä, niin lauantaille on vain ollut liikaa tekemistä. Lisäksi lauantai on monesti ollut ainoa päivä viikosta jolloin olen ollut kotona, eikä sitä haluaisi kuluttaa siivoamalla.

Sen vuoksi otimme ensimmäistä kertaa siivoojan luoksemme pari kuukautta sitten. Hän käy meillä kerran viikossa ja tekee normaalin viikkosiivouksen hienolla lopputuloksella. Tämä on ollut valtava helpotus minulle (tai meille molemmille) ja on vapauttanut paljon aikaa mukavammalle tekemiselle viikonloppuna. Ehkä vielä suurempi helpotus on ollut se ettei tarvitse ajatella että pitäisi siivota, koska tietää että siivoja hoitaa homman. Nyt on lisäksi enemmän aikaa hoitaa muita kotitöitä kuten silittää, järjestellä kaappeja tai vaikka tehdä ruokaa, niin kuin tänään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti