lauantai 2. elokuuta 2014

Sveitsin kansallispäivä






Sveitsin kansallispäivää juhlitaan elokuun 1. päivä, joka on myös vapaapäivä töistä. Tämä osui sopivasti juuri samaan aikaan kun hyvä ystäväni Erika vierailee Bernissä ensimmäistä kertaa. Päivämäärän valinta perustuu vanhan Sveitsin valaliiton perustamiseen, joka oli nykyisen Sveitsin edeltäjä. Tämän liittosopimuksen allekirjoitti kolme kantonia elokuun alussa vuonna 1291. Liitto takasi vapaakaupan kantoneiden välillä ja suojasi tärkeitä kulku- ja kauppareitttejä. Jotenkin myös Sveistin kansallissankari Wilhelm Tell olisi tähän sotkeutunut mukaan, mutta minulle ei ole vielä selvinnyt miten.

Nykyään Sveitsin kansallispäivää juhlitaan varsin kansanomaisesti grillaten ja ampuen ilotulituksia. Rakettien ja pommien paukuttelu ja ampuminen jatkui koko päivän ja ainakin kuulosti siltä että täällä vähän järeämmätkin pommit ovat sallittuja; välillä olisi tarvinnut kuulosuojaimia. Me juhlimme päivää nauttien aurinkoisesta kelistä uima-altailla ja kaupungilla. Kävimme myös testaamassa aasialaista Fugu Nydegg ravintolaa vanhassa kaupungissa, joka oli todella hyvä eikä hinnalla pilattu vaikka onkin ihan turistialueen ytimessä. Illalla kymmenen maissa Bernin kaupungin piti järjestää ilotulitus Gurtenin vuorelta, mutta me emme ainakaan onnistuneet näkemään mitään kovin erikoisia raketteja. Ehkä emme vain jaksaneet odotella tarpeeksi kauan niitä, mene ja tiedä.

Verrattuna esimerkiksi Suomen uudenvuoden juhlaan, tai oikeastaan mihin tahansa kansanjuhlaan, suurin ero oli varmaan ihmisten käyttäytymisessä. Bern on pieni kaupunki ja siihen nähden ihmisiä oli paljon liikenteessä, mutta emme nähneet yhtäkään humalapäistä ihmistä eikä kukaan törmäillyt toisiin tai muutenkaan aiheuttanut mitään hämmennystä tai ärsytystä kanssaihmisissä. Tämähän on sinänsä hyvä, mutta ehkä fiilis olisi ollut kotoisampi kun näitä olisi ollut edes pari. Edes pari suomalaista huonokäytöksistä turistia.


1 kommentti: