maanantai 4. elokuuta 2014

Rosengarten



Sateisena sunnuntaina tutustuimme Bernin Rosengarteniin vanhan kaupungin läheisyydessä. Ruusupuutarhassa on yli 200 erilaista ruusulajiketta ja se on perustettu vanhan hautausmaan päälle. Kauniita kukkia, vaikkakin jotkut lajikkeet olivat jo ehtineet kukkia tämän vuoden osalta. En ole itse perehtynyt kovin hyvin ruusuihin, mutta Erika tiesi kertoa että ne ovat usein nimettyjä kauniiden ja kuuluisien naisten mukaan. Onnistuimme bongaamaan mm. Jeanne D'Arc ja Queen Elisabeth -ruusulajikkeet, ja oli joukossa pari miesten mukaan nimettyä ruusuakin.

Päivän päätteeksi oli aika kääntää nokka kohti uusia seikkailuja ja viimeistä työviikkoa ennen lomaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti