torstai 9. helmikuuta 2017

Pikkujouluja ja babyshowereita






Edellisestä Suomen reissusta ei ollut kulunut kuin kuukausi, kun suuntasimme jälleen kotimaahan pidennetylle viikonloppureissulle. Tiedossa oli vanhan firman pikkujoulut, jotka perinteisesti järjestetään aina alkuvuodesta, sekä hyvän ystävän babyshowerit. Onhan siinä jo kaksi tärkeätä syytä lähteä käymään Suomessa.

Viikonloppu meni todella nopeasti, mutta ehdin kuitenkin näiden kahden suunnitellun juhlan lisäksi vielä tehdä ale-ostoksia Iso Omenassa, käydä tutustumassa uuteen Majakka-kahvilaan Matinkylän rannassa, käydä pari kertaa treenaamassa Elixiassa (sekä tietenkin saunomassa siinä samalla), syödä sushia, käydä kävelylenkeillä sekä kampaajalla. Lomapäiviä en tällä kertaa ottanut, vaan siihen päälle olin vielä töissäkin. Aktiivinen viikonloppu siis, ja hyvin erilainen kuin meidän viikonloput Bernissä.

Aktiivisesta ohjelmasta huolimatta tuntui jälleen etten saanut kaikkea tehtyä mitä piti. Onneksi Suomen reissuja on sen verran usein että ensi kerralla ehtii sitten tehdä niitä muita asioita. Oli jälleen todella kiva nähdä kavereita ja perhettä. Ja onhan Suomessa kaikki aina tuttua ja turvallista. Toisaalta myös Sveitsissä kaikki on nykyään tuttua ja arki täällä toimii hyvin. Olen viime aikoina ollut todella tyytyväinen Sveitsissä, ja saanut arjen täällä rullaamaan hyvin. Olenkin sitä mieltä että varsinkin talvella Suomeen on hyvä tehdä lyhyitä reissuja, ja sitten kesällä viettää siellä enemmän aikaa kun säätkin suosivat.

Bis nächstes Mal!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti