lauantai 10. joulukuuta 2016

Skotterilla ympäri Langkawin saarta




Meillä oli yhteensä 10 päivää vietettävänä Langkawin saarella. Tämä on pidempi aika kuin mitä olemme aikaisemmin viihtyneet yhdessä ja samassa paikassa. Suunnitelmissa olikin ensin viettää Langkawilla viisi päivää ja siirtyä sitten vielä viideksi päiväksi jonnekin muualle. En kuitenkaan jaksanut selvitellä toista kohdetta, ja koska mielessä oli nimenomaan rentoutumisloma, ajattelimme että ehkä 10 päivän oleilu tekee vain hyvää.

Jaksoimme olla hotellin uima-altaalla ja rannalla pari tuntia ensimmäisenä päivänä, jonka jälkeen tuntui jo siltä että pitäisi päästä kiertelemään ja katsomaan mitä muuta saarelta löytyisi. Tämä on hyvin tyypillistä minulle, en todellakaan ole mikään auringonpalvoja, vaan seikkailen mielummin skootterin kyydissä katsastamassa pieniä kyliä, rantoja ja vesiputouksia. Vuokrasimme siis skootterin edulliseen n. 10 €:n hintaan. Bensa oli täällä erittäin edullista, parilla eurolla ajeli jo pitkän matkan. 

Mitä Langkawilta sitten löytyi? Ajelimme ensin etelästä pohjoiseen, katsastamaan kauniiksi kehuttua Tanjung Rhu -rantaa. Matkalla löysimme kivan Scarborough Fish and Chips -ravintolan aivan rannalla, johon ihastuimme niin paljon, että palasimme tähän vielä toistamiseenkin. Tanjung Rhu:n ranta oli kyllä hieno, mutta niin oli moni muukin ranta Langkawilla.  



Seuraavaksi ajattelimme lähteä katsomaan Durianin vesiputousta, mutta pysähdyimme matkan varrella olevaan pieneen kylään, jossa mainostettiin kuumia lähteitä. Meille kerrottiin että täällä olisi juuri alkamassa teatteriesitys, ja samalla lipulla pääsisi myös uittamaan jalkojaan kuumissa lähteissä. Kuumat lähteet osoittautuivat melkoiseksi pettymykseksi, vesi oli haaleaa ja likaisen näköistä. Teatteriesitys oli puolen tunnin näytelmä, jossa meidän lisäksi oli parikymmentä paikallista yleisössä. Esityksen jälkeen yleisöä pyydettiin mukaan lavalle tanssimaan. Paikalliset pakenivat kauhuissaan paikalta, mutta meidät he onnistuivat houkuttelemaan lavalle. Pienen tanssihetken jälkeen pääsimme näyttelijöiden kanssa samaan kuvaan.


Tästä jatkoimme Durianin vesiputoukselle, jossa pääsi vilvoittelemaan jalkoja viileässä vedessä. Paikalliset muslimit olivat perinteen mukaan uimassa kaikki vaatteet päällä. Mahtaa olla kiva kulkea märissä vaatteissa uintihetken jälkeen.



Kävimme tietenkin myös katsastamassa Pantai Cenangin päärannan. Täältä löytyi pitkä ostoskatu turistikauppoineen ja ravintoloineen. Katu oli jonkinlaisen tietyömaan kourissa, ja täällä ei sen vuoksi ollut kovin mukava kävellä. Pakenimme nopeasti rannalle lepäilemään ja juomaan drinksuja. Yllä olevat juomat joimme The Cliff nimisessä ravintolassa, josta oli hienot näkymät Cengangin rannalle. Olimme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että meidän hotelli sijaitsi huomattavasti rauhallisemman rannan äärellä.





Pantai Cenangista etelään sijaitsi Pantai Tengahin ranta, joka oli niinikään kaunis pitkä ranta, mutta huomattavasti hiljaisempi kuin Cenang. Palasimme tälle rannalle muutaman kerran loman aikana, sen päädyssä sijaitsi mukava Sugar-niminen ravintola, joka tarjoilee erinomaista ruokaa auringonlaskunäköalalla.



Lähdimme myös innoissamme ajamaan pohjoisen Datai Bay:n aluetta kohti, mutta valitettavasti Datai Bay:n ranta-alueet olivat kokonaan täällä sijaitsevien hotellien yksityisessä käytössä. Matkan varrella oli kuitenkin golfrata, ja päädyimme harjoittelemaan golflyöntejä pariksi tunniksi toisen sveitsiläisen pariskunnnan kanssa. Golf voisi olla ihan mukava harrastus, ehkä siihen pitää tutustua lähemmin ensi kesänä. Oli muuten yllättävän kuuma palloilla tällaisessa helteessä ja kosteudessa!





Kävimme myös kokeilemassa useita eri ravintoloita ympäri Langkawia, joista oma suosikki oli Pantai Tengah:n lähellä sijaitseva Fat Cupid ravintola. Ravintola sijaitsi hieman oudolla paikalla, kauempana rannasta, mutta pieni retkeily tänne kannatti! Kookospähkinöitä tuli juotua ja syötyä joka päivä, ne ovat erinoimaisia nesteyttäjiä helteessä. Jos haluaa syödä edullisesti kannattaa suunnata Langkawin night marketeille. Nämä markkinat järjestetään joka päivä, aina eri paikassa ympäri saarta. Täällä voi syödä itsensä täyteen parilla eurolla. 




Langkawin erikoisuus on sen kalliomaisemat ja mangrovemetsät, jotka ovat Unescon suojeluksessa Geoparkin muodossa. Kävimme katsastamassa mangrovemetsät, Langkawin kotkat, sekä lepakkoluolat pienellä veneellä. Venettä ajoi kaksi nuorta poikaa, ja koska tulimme vasta iltapäivällä (ja maksoimme vähän enemmän) saimme oman veneen. Ryhmäveneet olivat aivan täyteen ahdattuja, joten olin hyvin tyytyväinen että otimme oman veneen jonka aikatauluun saimme itse vaikuttaa. Olin alunperin halunnut mennä kajaakkiretkelle mangrovemetsään, mutta sille ei tällä kertaa löytynyt aikaa.


Skootterilla pääsi myös helposti ajamaan Langkawin korkeimmalle huipulle, Gunung Rhu:lle, jossa oli näköalatorni ilmaisella teetarjoilulla. Matka ylös oli aika pitkä, ja vaikka näköaloja onkin monessa paikassa kehuttu, olen kuitenkin sitä mieltä että näköalat cable car:n huipulta olivat hienommat.

Skootterilla tuli loppujen lopuksi ajettua satoja kilometrejä. Skootterin kyydissä istuminen ja ohikiitävien maisemien ihasteleminen tuo minulle sellaista vapaudentunnetta jota voisi verrata vaikka laskettelurinteestä alas tulemiseen. 

Langkawilla olisi ollut myös paljon muuta tarjottavaa, etenkin lapsille. Jätimme suosiolla eläintarhat näkemättä, hotellialueella liikkui ihan riittävästi eläimiä muutenkin. Veneretket ovat myös suosittuja Langkawilla, ja jos meillä olisi ollut vielä pari päivää aikaa, olisimme varmasti ottaneet veneretken autiolle saarelle. Päätimme kuitenkin mielummin tehdä parin päivän ex tempore matkan Thaimaan puolelle, Koh Lipen saarelle. Siitä sitten seuraavassa jutussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti