maanantai 25. huhtikuuta 2016

Streetfood festivaalit





Edellinen viikonloppu oli säiden puolesta kurja. Räntää, vettä ja jopa lunta on satanut, ja lämpötilat ovat olleet viiden asteen tuntumassa. Todellinen takatalvi siis.

Olimme varanneet sunnuntaille kirppispöydän korttelikirppikseltä, mutta siinä jonkun aikaa seisoskeltuamme räntäsateessa luovutimme. Tuleehan näitä kirppiksiä vielä myöhemminkin kesällä, joten niistä sitten lisää joskus toiste.

Lähdimme kuitenkin käymään Bernin Streetfood festareilla kelistä huolimatta. Paikalle oli kokoontunut n. 30 erilaista ruokakojua, jotka tarjosivat pääasiassa aasialaista ruokaa, mutta myös esim. hampurilaisia. Olimme täällä työkaverini Katharinan kanssa, ja jaoimme pieniä maisteluannoksia eri kojuista. Todella hyviä ruokia ja muutenkin kiva idea.

Sää oli kuitenkin sen verran viileä että onnistuin vilustumaan ja olen tänään katsellut räntäkeliä viltin alla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti