perjantai 1. tammikuuta 2016

Katse taakse vuoteen 2015


Talvella lasketeltiin niin paljon kuin ehdittiin. Tuli käytyä Verbier, Chamonix, Laax, Adelboden, Meiringen, Saas-Fee, Zermatt ja Mürren. Paljon paikkoja jäi vielä vuodelle 2016. Erityisen mukavia näistä matkoista teki ystävät ja sukulaiset jotka tulivat meidän kanssa rinteisiin. Kahdestaan kävimme vain pari kertaa lähirinteissä laskemassa. Näihin maisemiin en kyllästy ikinä.


Maaliskuussa oli jo näin keväistä viikonloppureissulla Italiassa ystävän kanssa. Parhaita puolia Keski-Euroopassa asumisessa on lyhyet etäisyydet lämpimiin paikkoihin. Aurinko ja rentoutuminen teki todella hyvää useiden työmatkojen jälkeen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Myös tälle vuodelle tulen suunnittelemaan lyhyitä irtiottoja arjesta säännöllisin väliajoin.


Ajelimme keväällä vielä Andorraan asti laskemaan. Koko talven otimme videokuvaa tekemistämme laskettelureissuista. Kuvamateriaalia on nyt todella paljon, se pitäisi vain jaksaa käydä läpi ja koostaa parin minuutin koosteiksi.


Nämä upeat maisemat ovat Sardiniasta Italiasta, johon teimme myös pidennetyn viikonloppureissun keväällä. Innostuin viime vuonna entistä enemmän tämän tyyppisistä aktiivilomista, joissa kohteessa esim. vaelletaan tai pyöräillään.


Viime keväänä tuli myös ostettua uudet pyörät, joilla teimme alkukesästä paljon retkiä lähimaastossa. Valitettava ukkosmyrskyyn joutuminen kuitenkin tyrehdytti tämän harrastuksen melkolailla, emmekä loppukesästä enää tehneet muutamaa reissua lukuunottamatta pyörälenkkejä. Tänä vuonna tulemme ehdottomasti panostamaan pyöräilyyn enemmän.


Kesällä kävimme myös Krakovassa viikonloppua viettämässä. Tämä oli minulle todella positiivinen kokemus, ja Krakovalla oli paljon enemmän tarjottavaa kuin osasin odottaa. Kesä oli Bernissä kuuma, liian kuuma minun makuuni. Olimme paljon sisällä, kun ulkonakaan ei jaksanut olla. Kesäloma tuli vietettyä Suomessa mökkeillen. Se tulee olemaan myös tämän kesäloman suunnitelma.


Sveitsissä toinen kesäaktiviteettimme pyöräilyn lisäksi oli luonnollisesti vaellus. Upeat alppimaisemat jaksavat aina säväyttää.


Työmatkoista ikimuistoisin oli varmasti Etelä-Afrikan kokemus, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Turvallisuus ei ollut huipussaan, mutta näin jälkikäteen päällimmäisenä muistona on kuitenkin upea luonto ja maisemat. Ehkä palaan tänne vielä joskus lomailemaan.


Syksyllä kävimme Pariisissa autolla moikkaamassa siellä asuvaa ystäväämme. Pariisiin on aina mukava palata, siellä riittää nähtävää moneksi kertaa.


Myöhemmin syksyllä olimme Portossa ystävien kanssa tutustumassa portviiniin ja upeisiin maisemiin sekä Porton kaupunkiin. Tämä oli todella onnistunut viikonloppureissu, jossa pariin päivään saimme mahdutettua paljon mukavaa tekemistä.

Näin jälkikäteen ajateltuna 2015 oli erittäin tapahtumarikas vuosi, vaikka joskus tuntuukin siltä ettei minun elämässäni tapahdu mitään. Olemme löytäneet täältä uusia ystäviä, nähneet upeita paikkoja ja totuttu uudessa maassa elämiseen. En kadu hetkeäkään päätöstä muuttaa Sveitsiin, vaikka koti-ikävä joskus kalvaakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti