maanantai 29. joulukuuta 2014

Zermatt











Saas-Feestä teimme päiväretken Zermattiin joulupäivän kunniaksi. Zermatt sijaitsee mahtavan Matterhornin juurella, noin tunnin ajomatkan päässä Saas-Fee:stä. Zermatt on autoton kylä, ihan niin kuin Saas-Fee:kin. Autot jätetään Täschin kylän pysäköintihalleihin, josta matka jatkuu junalla. Juna kestää n. 12 min ja on hinnaltaan kohtuullinen. Juna saapuu suoraan Zermattin keskustaan, josta on helppo vaihtaa rinteille vievään junaan.

Zermattin laskettelualue on erittäin suuri, ja se on suoraan yhteydessä Italian puolella olevaan Cervinian alueeseen. Maisemaa hallitsee Matterhornin huippu, joka myös näkyy monessa ylläolevassa kuvassa. Zermattissa oli mukava seikkailla eri hisseillä ja välillä kaivaa rinnekartta esiin ja tarkistaa missä tarkalleen mennään. Rakastan juuri tällaista laskettelua: aurinkoa, mieletön määrä rinteitä ja rinnebaareja, hyvää seuraa ja sopivasti seikkailua.

Päivän päätteeksi kävimme glühweinilla rinneravintolassa ja aurinko ehti jo melkein laskea ennen kuin lähdimme tulemaan alas vuorilta. Rinteet oli jo ehditty sulkea ja kissat olivat tulleet esiin kunnostamaan rinteitä. Saimme siis laskea todella varovaisesti alas, mutta olipahan jälleen sitä seikkailua ohi erinäisten after ski paikkojen ja suljettujen rinteiden..

Jäimme vielä vähäksi aikaa pyörimään Zermattin kylään, joka etenkin näin joulun aikaan oli todella tunnelmallinen ja hieno. Joimme glühweinit taljojen päällä takkatulen edessä ja nautimme ympärillä leijailevasta joulutunnelmasta kirkon kellojen soidessa.

Zermatt - Plussat ja Miinukset

+ Laaja rinnevalikoima
+ Tunnelmallinen kylä
+ Aurinkoisia rinteitä myös joulukuussa

- Junalla matkustaminen voi olla hankalaa
- Hissilippujen hinnat


3 kommenttia:

  1. Kävittekö Italian puolella? Mitä maksoi päivälippu?

    VastaaPoista
  2. Ei ehditty tällä kertaa Italian puolelle ollenkaan, ei edes otettu Italian kattavaa hissilippua koska Zermattissa itsessään riittää hyvin laskettavaa yhdelle päivälle. Mutta Cerviniaan mennään ehdottomasti vielä käymään! Yhden päivän hissilippu oli Zermattille pelkästään 79 CHF (65 EUR) ja Italian kanssa 92 CHF (76 EUR).

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköiset rinteet ja maisemat. Riemukasta Uutta Vuotta!
    -Minna-

    VastaaPoista