Viime viikko meni taas kokonaisuudessaan Atlantin toisella puolella Mainen Portlandissa. Olisikohan ollut viides reissu tänne tänä vuonna, joskin todennäköisesti viimeinen. Olen jo tottunut Portlandin matkoihin hyvin, ja viihdyn näillä reissuilla paremmin kuin muilla työmatkoilla.
Kun työmatkasta on kyse, päivät menee niin kuin aina ennenkin, suurimmaksi osaksi ikkunattomassa kokoushuoneessa. Pidin tällä reissulla koulutusta, jolle myös oli suhteellisen kovat paineet johdolta. Esitelmät menivät kuitenkin mielestäni hyvin ja sain hyvin koottua puheeni ja rauhoitettua mieleni. Keskittymiseen auttoivat varmasti aamulenkit, joita tuli taas perinteen mukaan harjoitettua myös tällä matkalla. Heräsin kukonlaulun aikaan, odotin auringonnousua ja suuntasin ulos lenkille. Aamut olivat elokuuhun verrattuna jo huomattavasti raikkaampia, jopa kylmiä. Yhtenä aamuna ajoin autolla rannikolle Cape Elizabethin majakalle katsomaan auringonnousua ja ottamaan kuvia rantakallioille lyövistä aalloista.
Oli meillä yhtenä päivänä ulkoilutapahtumakin. Silloin lähdimme laivalla Peaks Island saarelle, kierrellen ensin Portlandin ulkopuolella olevaa saaristoa. Satamasta lähtiessä näimme pari hylkeä. Saaristo oli hienoa komeine kartanoineen ja jylhine kallioineen. Voisinpa ottaa yhden tuollaisen hienon rantakartanon itselleni. Perillä saarella söimme Mainen perinneruokaa, eli hummeria. Nämä olivat pehmeäkuorisia ja täynnä vettä, mutta hyviä silti.
Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta Icelandair:lla Reykjavikin kautta. Lennot olivat todella edulliset ja vaihtoaika oli lyhyt. Valinta osoittautui todella käteväksi vaihtoehdoksi Pohjois-Amerikan lennoille. Reykjavikin kenttä oli mutkaton ja helppo. Ainoa miinus tulee tarjoilusta lennon aikana: voisi olettaa että Atlantin yli menevillä lennoilla olisi jotain muuta tarjoilua kuin kahvi ja vesi. Tosin kohtuuhinnalla sai muutakin naposteltavaa ostettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti