maanantai 6. lokakuuta 2014

Ensimmäinen alppivaellus - Kandersteg











Vihdoinkin saimme aikaiseksi lähteä ensimmäiselle kunnolliselle vaellusretkelle alpeille. Olen suunnitellut tätä siitä lähtien kun tänne tulin, mutta en ole yksin oikein uskaltanut lähteä, eikä useimmiten ole ollut tarpeeksi aikaa tälle projektille.

Valitsimme kohteeksi Kanderstegin kylän, josta lähtee useampi kabiini ylös vuorille. Otimme Allmenalpin pienen kabiinin ylös, ja lähdimme siitä laskeutumaan alaspäin takaisin laaksoon merkattua reittiä pitkin. Pituutta reitillä oli n. 8 km, ja sen kestoksi oli merkattu n. 3 tuntia.

Sen verran aikaa tähän seikkailuun suunnilleen kuluikin kuvaus- ja evästaukoineen. Reitti oli hyvin merkattu ja aika helppokulkuinen, vaikkakin vähän liukas edellisen päivän sateiden jälkeen. Muita retkeilijöitä näkyi jonkun verran, mutta mistään turistirysästä ei todellakaan voi puhua. Vastaantulijat vaikuttivat olevan suurimmalta osin paikallisia.

Alpeille lähtiessä on hyvä muistaa ettei kyse ole mistään pikkuvuorista tai -metsistä. Sääolosuhteet voivat vaihtua nopeasti, jonka myös saimme tällä kertaa kokea. Sumu laskeutuu vuorille yhtäkkiä ja ellei ole hyvin tutustunut valitsemaansa reittiin etukäteen tällaiset sääolosuhteiden muutokset voivat olla hyvinkin vaikeita tai jopa kohtalokkaita. Niin meilläkin tuli kiire painella alaspäin kun näimme kuinka nopeasti sumupilvet kerääntyivät vuorten ympärille.

Alamäkikävely oli muuten yllättävän raskasta! Siinä ei hengästy niinkään, mutta etureisien lihakset ovat kovilla, ja loppumatka oli aikamoista taiteilua väsyneillä ja tärisevillä jaloilla.

Vaellusreittejä alpeilla riittää niin paljon ettei samaa reittiä ikinä joudu kävelemään kahteen kertaan. Varsinainen vaelluskausi täällä loppuu lokakuun puolessavälissä, ja siitä siirrytään pikku hiljaa laskettelukauteen. Voi siis olla että tämä jäi ensimmäiseksi ja ainoaksi vaellukseksi tänä vuonna.

1 kommentti:

  1. ooh vad bra att ni tagit extreme övning!!!! :) :) Med lite dimma dessutom :) Kramis, E

    VastaaPoista