lauantai 17. toukokuuta 2014

Portland, Maine








Bostonista pari tuntia autolla pohjoiseen sijaitsee Mainen osavaltio, joka jenkeissä on kuulemma tunnettu "Holiday State". Luonto ja ilmasto on aika paljon Suomea muistuttava, täälläkin on pitkät ja kylmät talvet ja kevättä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Usein työmatkani jenkkeihin suuntautuu juuri tänne, tarkemmin sanottuna Portlandin kaupunkiin.

Portland, niin kuin Bostonkin, on hyvin paljon eurooppalaisempi kuin moni muu kaupunki Yhdysvalloissa. Myös ilmapiiri on erilainen ja jotenkin kotoisampi. Portland on Mainen suurin kaupunki, vaikka siellä on vain noin 70 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee rannikolla ja kalaravintolat ovat aika hyvin vallanneet koko rantabulevardin. Kalastusveneitä on silminkantamattomiin, kuten myös muita laivoja. Hummeria saa joka paikasta, ja se on aivan taivaallisen hyvää ja todella kohtuuhintaista. Kaupungissa on myös paljon pikkuputiikkeja joissa myydän kaikenlaista pientä kivaa, aika hippiemäistä kamaa. Tällä kertaa ostin kuitenkin vain pari kirjaa: Chicagon nähtävyyksien lisäksi aion tänä viikonloppuna syventyä meidän alitajuntaan ja miten se meitä ohjaa.

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti