maanantai 9. tammikuuta 2017

Paluu Engelbergiin











Vuoden ensimmäinen yön yli laskureissu suuntautui Engelbergiin. Tänne ei suinkaan alunperin ollut tarkoitus tulla, mutta käytyämme läpi monen eri hiihtokeskuksen majoitustarjontaa sekä lumitilannetta, tulimme siihen tulokseen että Engelberg olisi paras vaihtoehto. Lisäksi se oli kätevän matkan päässä sekä Bernistä että Zürichistä, josta ystävämme ajaisivat.

Majoitumme tällä kertaa Hotel Terrassee:n, josta saimme todella hyvän viime hetken tarjouksen. Edullinen yöpyminen sisälsi myös ilmaisen pysäköinnin, saunaosaston käytön sekä aamiaisen. Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolan buffetpöydästä, joka myös sisälsi ilmaiset viinit. Hotellin huoneet olivat ehkä pienen päivityksen tarpeessa, mutta olihan tällaisessa vuonna 1906 perustetussa hotellissa sitä vanhan ajan tunnelmaa. Lisäksi hotellilta oli kylään kätevä hissi, jonka avulla pääsi keskustaan parissa minuutissa, sekä hieno näköala laaksoon.

Lunta oli nyt jo niin paljon rinteissä ja laaksossa, että pääsimme laskemaan laaksoon asti lumisissa merkeissä. Rinteistä suurin osa oli jo auki, mutta offareille ei ainakaan meidän taidoilla ollut vielä asiaa. Kiviä pilkotti siellä täällä ja riski loukkaantua oli meille liian suuri, joten pysyttelimme pelkästään rinteiden puolella. Lauantaina keli oli kohtalaisen hyvä, toki pilvinen. Rinteiden muodoista oli vaikea saada selvää ja irtolumi oli muodostanut töyssyjä siellä täällä. Joka tapauksessa kaikin puolin hyvä laskupäivä hyvässä seurassa. After ski:stä pääsimme myös nauttimaan täpötäydessä baarissa, jota hyvin harvoin tapahtuu Sveitsissä.

Sunnuntaina keli oli sen verran huono että jätimme laskut väliin ja lähdimme kaupungille kiertelemään. Mukaan tarttuivat uudet laskuhousut 50 % alesta sekä juustokakkukahvit Kaffibarista.

Nyt onkin varsinainen viikonloppureissukärpänen päässyt puraisemaan. Minne seuraavaksi?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti