maanantai 16. marraskuuta 2015

Se täydellinen maanantai-aamu






Viikonloppu meni levätessä ostoskeskuksen hotellissa. Paluu arkeen oli kuitenkin erityisen karu tänään, kun herätyskello soi klo 2:30 ja koitti lähtö lentokentälle. Edessä oli pari Brasilian sisäistä lentoa, jonka jälkeen päälle tulisi vielä 6 tunnin ajomatka Brasilian eteläosaan.

Lennot menivät yllättävän hyvin, ja lentokoneet ja niissä oleva palvelu ovat olleet positiivinen yllätys minulle. Laskeutuminen tuotti tosi hieman hankaluuksia tänään, kun kone päätti viime hetkellä nousta takaisin ylös juuri kun renkaat olivat ottamassa maahan kiinni. Minä en ole aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa ja pelästyin hieman. Kollegani sanoi kuitenkin että tätä sattuu täällä koko ajan, älä huoli. Kohta tulikin kuulutus jossa kerrottiin että sumun takia kone ei ollut nähnyt kiitoradalla olevaa toista konetta, ja meidän oli noustava takaisin ylös välttyäksemme törmäykseltä. Mykistävää. Luulin että lennonjohto ja tutkat ovat juuri näitä tilanteita varten. Jonkin aikaa yläilmoissa kierreltyämme pääsimme kuitenkin laskeutumaan turvallisesti.

Ajomatka oli mielenkiintoinen läpi sademetsältä näyttävien alueiden ja pikkukylien. Tuo muutaman tunnin yöuni pääsi vähän loppumatkasta painamaan, mutta perille päästiin kuitenkin suunnitelmien mukaan 12 tuntia aamulähdön jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti