sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Krakova: shoppailua, ravintoloita ja turisteja




















Viikonloppu kului Krakovassa mukavasti, ja olisimme viihtyneet pidempäänkin. Vanha kaupunki on itsessään pieni mutta idyllinen, ja siinä on mukava seikkailla ja viettää päivää pikkuputiikeissa shoppaillen tai kahviloissa istuskellen. Krakovan ostosmahdollisuudet olivat minulle yllätys, en ollut tiennyt mikä shoppailuparatiisi tämä on. Kaupungin pikkukaupoissa on laatuvaatteita edullisesti, usein paikallisesti tuotettuja. Lisäksi rautatieaseman luona on iso ostoskeskus, josta löytyy kaikki tutut merkit edulliseen hintaan.

Kävimme myös tutustumassa Krakovan linnankukkulaan, mutta linnan sisään emme tällä kertaa menneet. Myös ulkopuolelta linna on hieno ja kukkulalta on hienot näkymät joelle. Muita varsinaisia turistinähtävyyksiä emme tällä kertaa kiertäneet, näkemättä jäi esim. Schindlerin tehdas ja Auschwitz, joka sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä Krakovasta. Olisin itse kiinnostunut näistä, ja uskon että tulen tänne vielä uudestaan historialliselle lomamatkalle.

Sää suosi meitä koko viikonlopun, launtaina oli jopa hieman liian kuuma kun lämpötilamittari kapusi yli 30 asteen. Olimme valinneet hotelliksi huoneistotyyppisen majoituksen nimeltään Bracka 6, tätä voin lämpimästi suositella. Sijainti oli erinomainen vanhan kaupungin keskustassa ja asunnot oli hienosti sisustettu.

Kävimme myös illalla syömässä juutalaiskorttelissa, tosin emme sieltä onnistuneet valitsemaan hyvää ravintolaa. Vaikka moni tätä korttelia kehuukin, ei se mielestäni ollut yhtä kiva kuin vanha kaupunki. Turistimäärä Krakovassa yllätti, paikalliset sanoivat että täällä vierailee yli 9 miljoonaa turistia vuodessa. Se on todella paljon tämän kokoiselle kaupungille. Kadut ja ravintolat täyttyivätkin iltasella nopeasti, ja moneen paikkaan vaadittiin pöytävaraus.

Krakova oli kaikenkaikkiaan todella hieno, parasta täällä oli edullinen hintataso, hyvä ruoka, kivat kahvilat ja terassit sekä ostosmahdollisuudet. Historia täällä on kiehtova, ja siihenkin kannattaa ehdottomasti tutustua vierailun aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti