maanantai 29. huhtikuuta 2019

Herkuttelumatka Bostoniin



Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun kävin edellisen kerran meidän pääkonttorilla Mainessa, Yhdysvalloissa, ja nyt oli toinen viikon kestävä oleskelu siellä edessä. Reissuun lähtö tuntui vaikealta, koska olen edelleen asettumassa Suomeen ja moni asia on hoitamatta. Lensin maanantaina Icelandair:lla Reykjavikin kautta Bostoniin, josta otin bussin Portlandiin. Kyseessä oli tiimipalaveri oman markkinointitiimin kanssa. Kokoukset menivät hyvin, mutta väsymys vaivasi koko viikon. Sain onneksi treenattua edes vähän hotellihuoneessa, jotta kroppa ei menisi ihan jumiin.

Iltaisin kävimme syömässä muutamassa kivassa ravintolassa. Etenkin kampasimpukat olivat todella hyvät, niin kuin aina. Alemmassa kuvassa näkyy tilaamamme alkupalat. Niiden koot toivat hymyt huulille. Kyllähän näistä riittäisi kokonaiselle illallisporukalle syötävää.

Työkavereita on aina kiva nähdä, ja pääkonttorilla käyminen on hyödyllistä. Matka on vain pitkä ja aikaerosta on jonkun verran joutunut kärsimään myös takaisin tullessa. Nyt on onneksi edessä kahden viikon tauko matkustelusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti