keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Ensimmäinen viikko Suomessa





Ensimmäinen viikko Suomessa kului säätäessä uuden asunnon kanssa, nähden ystäviä ja sukulaisia ja työtä tehdessä. Kevät alkoi sopivasti juuri kun saavuin Suomeen, ja aurinko on hellinyt niitä joilla on ollut mahdollisuus olla ulkona. Minä olen lähinnä kiertänyt huonekaluliikkeitä ja rautakauppoja, maalannut asuntoa, kantanut tavaraa ja siivonnut. Laittanut omaa kotia kuntoon Helsingin Punavuoressa. Siitä sitten lisää kun se on valmiimpi. Kävin muutaman kerran lenkillä ja aloitin treenaamisen tutulla training for warriors salilla. Siitä saa aina niin hyvin energiaa ja iloa päivään. Treenamisinto on muutenkin aikalailla huipussaan ja muutenkin terveelliset elämäntavat jälleen tärkeyslistan kärjessä.

Kävimme myös uimassa Clarion-hotellilla Jätkäsaaressa. Sieltä oli aivan upeat näkymät yli Helsingin. Ilta-aurinko paistoi suoraan saunan lauteille. Kerrassaan upea paikka johon suosittelen että jokainen helsinkiläinen tutustuu. Hoidimme veljeni lapsia äitini kanssa. Se että saa olla jälleen lähellä näitä ihania lapsia on yksi tärkeä syy kesän viettämiseen Helsingissä.

Vaikka viikon aikana tapahtuikin paljon kivaa, olin jotenkin mietteliäs ja muutos oli vaikeaa. Kyllähän sitä taas tottuu siihen että on Suomessa, mutta tällä hetkellä oma keho kaipaisi hieman paikallaan oloa ja rauhaa, arkirutiineja. Niitä aikoja odotellessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti