sunnuntai 26. elokuuta 2018

Treenaamassa



Kun tulin keväällä Suomeen oli nopeasti löydettävä joku sali jossa treenata, ettei kunto pääsisi liikaa romahtamaan kesän aikana. Olen käynyt funktionaalista treeniä tarjoavalla crossfit-tyyppisellä salilla Bernissä, ja hakusessa oli jotain samantyyppistä myös Suomessa. Löysin Training for Warriors konseptin netistä, ja kävin testaamassa sitä heti toukokuussa. Aluksi treenit tuntuivat lähes naurettavilta, kun toisia tsempattiin ja ylävitosia oli lyötävä koko ajan. Jokin tässä salissa kuitenkin puhutteli, ja kun heillä oli sopiva kesätarjous niin päätin tarttua siihen.

Treenejä on kahta erilaista: Voima-treenit sekä Hurrikaani/Circuit-treenit. Viikossa on neljä eri ohjelmaa, kaksi voimaohjelmaa ja kaksi hurrikaaniohjelmaa. Tarkoitus olisi käydä nämä läpi kerran joka viikko, eli treenikertoja kertyy yhteensä 4 kpl. Voimatreeneissä keskitytään voiman kasvattamiseen käyttäen tankoja ja käsipainoja, hurrikaanitreenit ovat taas aerobisia treenejä, joissa mm. sprintataan paljon.

Treenit alkavat aina ohjaajan kertomalla motivaatiotarinalla, joka yleensä liittyy oman elämänsä parantamiseen ja treenimotivaation löytymiseen jollain tavalla. Tämän jälkeen lämmitellään ja jakaannutaan pareihin. Treenin ideana on että yksin ei treenata, vaan pari kannustaa aina ja katsoo että liikkeet tulee tehtyä oikein. Näin treeni myös pysyy sosiaalisena ja hauskana. Lopuksi otetaan aina ryhmäkuva ja heitetään vielä viimeiset yläfemmat treenikavereille.

Koko touhu on joskus armeijatyyppistä ja hieman naurettavaa, mutta jälkikäteen fiilis on mahtava. Uskon myös että treeniohjelmaan noudattamalla on mahdollista päästä huikeisiin tuloksiin lyhyessä ajassa.

Loppujen lopuksi sillä ei minun mielestäni ole niin väliä miten liikkuu ja missä liikkuu, kunhan liikkuu. Se fiilis mikä treenistä tulee on onneksi riippuvuutta aiheuttava. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti