maanantai 20. elokuuta 2018

Väliaikaiset asumiset






Olen jotenkin ajautunut airbnb:stä toiseen, niin kuin jo aikaisemmin olen täällä blogissa kirjoitellut. Tulin Suomeen toukokuussa tietämättä milloin palaisin takaisin Sveitsiin. Olen nyt jäänyt tänne koko kesäksi roikkumaan, useasta eri syystä johtuen. Olen vaihtanut asuntoa vähintään parin viikon välein, mutta nyt olen kotiutunut Punavuoreen ainakin syyskuulle asti.

Tässä asumismuodossa on useita hyviä puolia. Tuntuu kuin olisi koko ajan vähän niin kuin lomailemassa, uusi koti, uudet piirit, uudet lähikuppilat ja lähikaupat. On aina mielenkiintoista tutustua uuteen asuinympäristöön. Huomaa myös mitä arvostaa omassa asuinympäristössään ja millaisessa paikassa sitä ehkä haluaisi tulevaisuudessa asua.

Asuin hetken Vuorikadulla Kinopalatsia vastapäätä, ihan Helsingin keskustassa. Vaikka sijainti oli mainio, olin kuitenkin ehkä vähän ahdistunut kaikista ihmisistä ja hälinästä heti ovesta ulos astuttuani. Asunto itse oli todella hieno ja tilava sekä juuri remontoitu. Siinä oli myös sauna jota tietenkin lämmitin harva se päivä. Todella kiva paikka kaiken kaikkiaan.

Vuorikadulta muutin Punavuoreen, joka tuntui melkein kuin olisi kotiin palannut. Asuin Jätkäsaaressa alkukesästä ja tutustuin silloin tähän ympäristöön. Jotenkin tykästyin meren läheisyyteen, ja tietenkin myös keskustan läheisyyteen. Punavuoresta pääsen kaikkialle nopeasti ja kätevästi. Tämä tuntuu tällä hetkellä oikealta paikalta olla, en tosin tiedä kuinka kauan tämä tunne taas kestää, mutta nautin siitä niin kauan kuin mahdollista. 

1 kommentti:

  1. Kivat kattonäkymät, kaiken keskellä ja ihana vain viettää välillä aikaakin kaduilla kulkien ja katsellen ikkunoita, ihmisiä ja muuta elämää. Viihdyin kyllä keskustassa, kun siellä aikoinani asustelin.
    Minna

    VastaaPoista