Saavuimme Aucklandiin, Uuden-Seelannin pääkaupunkiin sunnuntaina aamulla klo 5. Lentokentältä suuntasimme hotellille, otimme pikaisen suihkun ja kävelimme konferenssikeskukseen. Perillä totesimme että ständimme ei ollut saapunut perille vaan oli juuttunut tulliin viikonlopuksi. Siinä me seisoimme, väsyneinä ilman ständiä sunnuntaiaamuna. Kävi mielessä että olisin voinut tehdä jotain muutakin, vaikka nukkua.
Jaksoimme olla töissä kolmeen asti iltapäivällä, jolloin vastaan tuli seinä ja jouduimme menemään takaisin hotellille syömään ja nukkumaan. Jaksoin sinnitellä netflixin ääressä seitsemään asti illalla, joka tietenkin johti siihen että heräsin klo 1 aamulla. Puin päälle lenkkivaatteet ja lähdin innokkaana hotellin punttikselle. Valitettavasti se aukesi vasta klo 6 aamulla, mutta hotellilla on vieressä toinen hotelli jonka punttis oli avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Oli aika superihminen olo kun olin juossut 5 km klo 3 aamulla. Tilasin huonepalvelusta aamupalaa ja katselin netflixiä ja tein töitä. Kun lähdimme konferenssille klo 9 aamulla olin ollut hereillä jo 8 tuntia. Tässä vain esimerkki siitä millaista elämä on aikaerosta kärsivälle.
Konferenssi oli hyvä mutta aika pitkästyttävä. Ilmastointi hajosi toisena päivänä, ja lämpötila nousi lähelle 30 astetta sisällä. Lisäksi kosteusprosentti Aucklandissa oli ennätyksellisen korkea, 97 %. Joku sanoi että on asunut Papua Uusi-Guinean trooppisella saarella, eikä kosteusprosentti sielläkään ole näin korkea.
Yhtenä iltana keräsimme voimia ja kävelimme Aucklandin satamaan syömään. Alue oli todella kaunis ja aurinko paistoi. Söimme kalalautaset ulkona terassilla ja nautimme kesästä. Tämä oli se hetki tästä Aucklandin reissusta joka jäi mieleen ja jonka varmasti muistaa vielä kauan. Mitään muuta en ehtinyt tällä matkalla nähdä, mutta toivottavasti viikonloppuna käymme ystäväni Nicolen kanssa kiertämässä jotain nähtävyyksiä tai suuntaamme rannalle.
En ole aikaisemmin ollut väsynyt matkustelusta, mutta nyt energiatasot alkavat olemaan loppu. Tätä kirjoittaessani olen jälleeen herännyt kolmelta aamulla, lähtenyt lentokentälle viideltä, lentänyt Palmerston North - kaupunkiin asiakastapaamisiin ja istunut kokouksissa 9 tuntia. Seuraava lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Tästäkin työpäivästä tulee siis ainakin 16 tuntinen.
Tässä vaiheessa sitä kaipaa vain normaalia arkea, kotona. Haaveilen siitä että menen lähikauppaan ruokaostoksille ja saan juoda teetä kotisohvalla. Silti tiedän että kyllästyn siihen parissa päivässä. Kai se vaihtelu on se mikä pitää elämän mielenkiintoisena. Ikinä ei tiedä mikä seikkailu odottaa nurkan takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti