Mongoliassa asuu 3 miljoonaa ihmistä, joista 1.5 miljoonaa asuu Ulan Batorissa. Jäljelle jäävät 1.5 miljoona asukasta asuu ympäri Mongoliaa, joka on pinta-alaltaan kaksi kertaa suurempi kuin Ranska. Mongolia on yksi maailman viimeisimmistä paikoista, joissa elää vielä nomadeja, peräti kolmasosa väestöstä elävät nomadielämää, jossa asuinpaikka siirtyy vuodenaikojen ja laidunmaiden myötä.
Nomadit asuvat jurtissa, jotka on nopea laittaa kasaan, kuljettaa uuteen paikkaan ja pystyttää siellä uudestaan. Jurttien keskellä on kamina joka lämmitetään joko risuilla tai lehmän tai hevosen lannalla. Päivät kuluvat eläimistä huolehtien. Perheillä voi olla jopa sata lehmää, lammasta, vuohta, hevosta tai jakkia. Eläimet kulkevat vapaina aroilla laiduntaen.
Mongoliaan ei ole mitään järkeä lähteä ellet ole ulkoilmaihminen. Olin lukenut etukäteen että kiertoajelut Mongoliassa kannattaisi järjestää paikan päällä eikä etukäteen netin kautta. Löysin hostellin joka myös järjestää kiertueita Mongoliassa, ja järjestin heidän kauttaan 7 päivän reissun eri luonnonpuistoihin. En halunnut istua autossa liian montaa tuntia päivässä, ja sen vuoksi skippasin esim. Gobin autiomaan. Pääkohde oli Tereljin kansallispuisto, josta olin lukenut monta positiivista arvostelua ennen matkaa.
Kiertueella asuin paikallisten perheiden jurtissa. He tarjoilivat kaikki ruuat aamiaisesta illalliseen. Jurtissa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä tai suihkua. Kävin viikon aikana kerran yhdellä turisteille suunnatussa leirissä suihkussa. Likaisuuteen tottui nopeasti, nyt jälkikäteen sitä jopa kaipaa jollain kummallisella tavalla.
Perheet olivat erittäin ystävällisiä turisteja kohtaan. Perheiden elämään piti päästä tutustumaan, mutta minun mielestäni tämä jäi aika vajanaiseksi. Turisteille oli useimmissa paikoissa pari jurttaa, ja ruoka tuotiin suoraan jurttaan, eli perheen kanssa ei ruokailtu yhdessä. Tämä tosin voi vaihdella eri paikkojen välillä.
Jos on kovin tarkka hygieniasta, niin tällainen reissu voi olla vaikea. Paikalliset eivät peseydy juuri ikinä, eikä jurtat muutenkaan olleet puhtaimmasta päästä. Säästyin kuitenkin vatsaongelmilta kokonaan, vaikka muilla Aasian reissuilla on yleensä ollut jotain ongelmia vatsan kanssa.
Viikon aktiviteetit olivat suhteellisen vähäisiä. Aikaa kului paikasta toiseen siirtymiseen sekä yleiseen häslinkiin mikä liittyy tavaroiden pakkaamiseen ja purkamiseen. Kävin tosin vaeltamassa useana päivänä upeissa aro- ja vuoristomaisemissa. Merkattuja vaellusreittejä ei ollut, mutta ei niitä näissä maastoissa tarvitsekaan. Sen kun suuntaa lähimmälle vuorelle, kiipee sen ylös, ja tulee sen jälkeen toista puolta alas. Jos on aikaa voi kiivetä vielä seuraavallekin vuorelle. Syyskuun puolessavälissä oli ruska-aika, ja puut olivat upean värisiä. Kiertueeseen kuului myös kamelilla ratsastaminen, mikä oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista. Laulava ja viheltelevä opas oli yksi iloisimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut. Kiertueeseen piti myös kuulua hevosilla ratsastaminen, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Ensi kerralla sitten.
Mongoliasta jäi päällimmäisenä mieleen ihmisten ystävällisyys, iloisuus ja onnellisuus. Näillä ihmisillä ei ole muuta kuin oma perhe, eläimet ja jurtta jossa he asuvat. Toivoa tai mahdollisuuksia erilaisesta tulevaisuudesta ei ole. Silti, tai varmasti juuri siksi, vaikuttaisi siltä kuin heillä olisi kaikkea mitä he tarvitsevat. Miksi meillä länsimaissa on aina niin paljon ongelmia, stressiä ja levottomuutta? On taas aika tarkastella omaa elämää ja miettiä mikä oikeasti tekee minut onnelliseksi. Tämä on matkustamisen suuria rikkauksia. Kun palaat takaisin reissusta asiat ovat niin kuin ennenkin, mutta jokin sinussa on muuttunut, ja se muuttaa kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti