tiistai 3. lokakuuta 2017

Uudet työtehtävät



Kesän loppussa minulta kysyttiin haluaisinko tuurata työkaveriani kun hän jää äitiyslomalle marraskuun alussa 3-5 kuukaudeksi. Olin muutenkin ajatellut että tarvitsisin pian vaihtelua nykyisiin hommiin, enkä ollut oikein varma mitä tulevaisuus toisi minun kohdallani tullessaan. Tämä lyhyehkö projekti tuntui sopivalta, saisin aikaa miettiä mitä haluaisin jatkossa tehdä samalla kun saisin uutta kokemusta ja inspiraatiota työelämään. Siirryn uusien tehtävien myötä takaisin myyntitöihin, joita olen urani alussa tehnyt useita vuosia ennen markkinointitehtäviin siirtymistä. Uudessa työssäni olen vastuussa Euroopan myyntitiimistämme tietyille tuotteille. Samalla tämä on myös ensimmäinen esimiestehtäväni.

Uudet työt alkoivat osittain jo syyskuun viimeisellä viikolla kun myyntitiimi kokoontui Englannin Windsoriin pitämään loppuvuoden sekä ensi vuoden suunnittelukokousta. Tämä oli oiva tilaisuus minulle tutustua uusiin työkavereihin paremmin ja kuulla heidän suunnitelmistaan. Vietimme pitkiä päiviä kokoushuoneessa, emmekä ehtineet tutustua edes Windsorin linnaan, joka olisi ollut ihan hotellin vieressä kukkulan päällä. Sain kuitenkin pari kuvaa otettua hotellin ravintolan ikkunasta. Ruoka oli erittäin hyvää molempina iltoina, olin todella yllättynyt koska mielikuvani brittiläisestä keittiöstä ei ole kovin kummoinen.

Uusi tiimi vaikutti todella mukavalta ja uskon että tämä oli juuri mitä tarvitsin tähän elämänvaiheeseen. Reissuja on luvassa paljon seuraavan puolen vuoden aikana, mutta niinhän niitä on minun elämääni aina mahtunutkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti