lauantai 10. kesäkuuta 2017

Sorrentossa konferenssimatkalla













Kuten sanottu, kesäkuu on matkoja täynnä. Tällä viikolla lähdin Italian Sorrentoon konferenssimatkalle. Työkavereita lähti mukaan yli kymmenen kappaletta, joten oikein mukavan kokoinen porukka. Kollegat tulivat sekä jenkeistä että Euroopasta, sekä myös Kiinasta. Lensimme Easyjetillä Baselista Napoliin, josta vuokrasimme auton ja jatkoimme eteenpäin Sorrenton kylään. Olin hieman pelännyt mutkikkaita teitä sekä kovaa liikennettä pienillä teillä. Yllättävän hyvin näillä teillä kuitenkin pystyi ajamaan, kunhan vaan muistaa ajaa italialaisittain eli säännöistä piittaamatta.

Perillä meitä odotti suuri Hiltonin hotellikompleksi, jossa myös konferenssi pidettiin. Vaikka kuvat antavatkin ymmärtää että olimme lähinna ulkona nauttimassa auringosta, oli totuus kuitenkin toisenlainen. Juoksimme toki varhain aamulla alas rannalle uimaan, ja takaisin ylös hotellille, mutta sen jälkeen siirryimme hotellin kellaritiloihin konferenssiin. Ulos pääsimme jälleen kuuden maissa illalla, jolloin nautimme lasilliset hotellin uima-altaalla, ja jatkoimme siitä kylälle syömään.

Vaikka puitteet olivatkin aivan upeat ja seura hyvää, on työmatkat kuitenkin aina työmatkoja. Parin päivän kuluttua olin jo valmis lähtemään kotiin. Sorrentoon olisi kuitenkin mukava palata joskus lomalle. Napolista on helppo tutustua Pompeijiin, Caprin saareen sekä Amalfin rannikkoon. Täällä viettäisi varmasti helposti viikon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti