sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikonloppu Saas-Feessä suomalaisten kanssa

 












Perjantaina viideltä pakkasimme sukset autoon (tai no oikeastaan ne ovat siellä aina valmiina) ja suuntasimme kohti etelä-Sveitsin Saas-Feetä. Saas-Fee on kuuluisa korkeasta sijainnistaan, huippu on n. 3500 m korkeudessa ja rinteitä ympäröivät jäätiköt. Täällä pääsee laskemaan myös kesällä.

Matkaseurue koostui tällä kertaa pelkästään Sveitsissä asuvista suomalaisista. Suurin osa meidän ystävistämme täällä ovat muualta kuin Suomesta, joten tämä viikonloppu oli todella tervetullutta vaihtelua. Ei sinänsä että meillä mitään muun maalaisia vastaan olisi, mutta joskus on vain kiva päivitellä Suomi-asioita muiden suomalaisten kanssa. Meitä oli porukassa yhteensä 8 aikuista ja 4 lasta. Todella mukava porukka ja onnistunut viikonloppu kaikenkaikkiaan!

Saas-Feessä olemme käyneet kerran aikaisemmin, mutta tuolloin majoituimme Saas-Almagellin kylään. Tällä kertaa olimme hotellissa aivan Saas-Feen keskustassa. Lunta tuli lauantaina todella reippaasti, ja näkyvyys oli aika heikko. Sunnuntaina olikin sitten aivan huippukelit ja saimme nauttia auringosta ja lämmöstä. Bernissäkin oli tänään jo 16 astetta.

Pelkäsimme pahoja rinneruuhkia sillä tämä viikko on Sveitsissä hiihtolomaviikko Ruuhkista ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Rinteissä oli hyvin tilaa ja vaikka hissikapasiteetti ei olekaan täällä kovin hyvä vanhasta kalustosta johtuen, emme kuitenkaan joutuneet seisoskelemaan jonoissa. Rinteiden taso on vaativampi kuin monessa muussa Sveitsin keskuksessa, ehkä tämä onkin juuri se syy miksi täällä ei ole ruuhkia. Joskus vaikuttaa siltä että ruuhkaisimmat paikat ovat juuri ne joissa on paljon helppoja sinisiä rinteitä.

Lasketteluntäytteisten päivien lisäksi kävimme myös naisporukalla piraattibileissä juomassa mojitoja. Hotellilla oli myös sauna, jossa oli puusta tehty kiuas (ei siis puulämmitteinen kiuas) ja poreamme. Sauna ei ole mitenkään itsestäänselvyys täällä, joten siitä nautimme aina mahdollisuuden tullen. Todella rentouttava ja hauska viikonloppu, jonka voimalla jaksaa jälleen lähteä työmatkalle huomenna.

1 kommentti:

  1. Enpä jaksa olla taas ihmettelemättä tuota sinistä taivasta, aurinkoa ja ihanan näköisiä rinteitä! Upean näköistä ja ihan kuuloinen reissu! Oletko muuten koska päin suuntaamassa Suomeen?
    Minna

    VastaaPoista