maanantai 26. lokakuuta 2015

Portviinin lähteellä








Porto on tunnettu portviinistä, joten suuntasimme sateisena lauantaina tutustumaan tarkemmin portviiniin ja sen valmistusprosessiin Vila Nova de Gaia:n alueelle Portossa. Tutustuminen alueeseen on hyvin turistiystävällistä: vanhasta kaupungista ylitetään upea silta toiselle puolelle jokea, josta lähtee gondolikuljetus alas eri viinitilojen kiertueille.

Me valitsimme kaksi eri portviinitilaa: Sandeman ja Offley. En ole mikään suuri portviiniasiantuntija, joten nämä oli aika summamutikassa valittuja. Sandemanin tila oli todella hienoa vanhoine viinikellareineen. Näimme perinteisen videon portviinin valmistuksesta ja lisäksi opas kertoi proesessista. Lopuksi saimme maistella kahta eri portviiniä. Hintaa kierroksella oli 6 EUR.

Seuraavaksi suuntasimme Offleyn tilalle, joka ei ole yhtä kuuluisa kuin Sandeman. Täällä kierros ja kahden portviinin maistelu maksoi vain 3.5 EUR. Yksikin tila olisi hyvin riittänyt, sillä kierros itsessään oli hyvin samantyyppinen, ja lisäksi Sandemanin viinit olivat enemmän meidän makuun.

Sunnuntaina lähdimme vielä autoajelulle viinitiloille Douron alueelle, josta siis myös Portossa sijaitsevan viinialueen viinit alunperin tuleva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti