maanantai 3. kesäkuuta 2019

Ensimmäistä kertaa mökillä




Mökille ehti jo tullakin kova ikävä ennen kuin sinne vihdoin helatorstaina pääsin lähtemään. Jotenkin täällä Suomessa ollessa päivät ja viikot vaan rientävät ohi, enkä ole loppujen lopuksi ihan varma mitä olen puuhastellut. Blogiakaan en ole päivtellyt pitkään aikaan.

Nyt joka tapauksessa lähdimme koko perheen voimin (johon kuuluu minun lisäkseni äitini sekä veljeni perheineen) mökille laittamaan vähän paikkoja kuntoon ja viettämään aurinkoista ylimääräistä vapaa-päivää. Minä jäin yöksi, muut lähtivät illaksi kotiin. Paula teki syreenivettä (en ollut tiennyt että syreenin kukkasia voi syödä) joka näytti niin kauniilta auringonpaisteessa. Saunoimme, grillasimme ja söimme ulkona.

Yö ei mennyt ihan niin hyvin. Juuri kun olin asettunut sänkyyn makaamaan tyynyn alta kömpi esiin iso hämähäkki. En sinänsä pelkää hämähäkkejä mutta ei se kivalta tuntunut sängyssä. Yritin häätää hämähäkkiä ulos, mutta se onnistui piiloutumaan seinän rakoon. Siinä sitten meni yö miettiessä missä se hämähäkki liikkuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti