lauantai 29. kesäkuuta 2019

Joogaretriitillä rentoutumassa- Kadermo Concious Living







Kouluviikko oli melko rankka, ja jo pidemmän aikaan jatkunut ahkera työmatkustelu, muutto Suomeen kesäksi, ja työvaikeudet ovat rasittaneet kehoa ja mieltä. Päätin siksi lähteä juhannuksen viettoon joogaretriitille. Ajattelin että tarvitsen nyt akkujen lataamista enemmän kuin mitään muuta. Juhliminen ei oikein tuntunut oikealta ratkaisulta omalle keholle. Samalla tuntui että edellisestä joogaretriitistä Laosissa oli kulunut jo liian pitkä aika, puoli vuotta. Löysin googlettamalla Kadermon Concious Living retriitin Hangon saaristosta. Retriitillä on jo pidempi historia, sillä Stefan Engström on järjestänyt täällä ashtanga joogaan keskittyviä retriittejä jo parinkymmenen vuoden ajan.

Paikka oli aivan ihana, niin kuin kuvista näkyy. Majoittauduimme isoon puutaloon, jota kutsuttiin myös nimellä talvitalo. Lisäksi saaressa oli pieni kahvila, joogashala, kesätalo jossa söimme ja saunarakennus. Laiturilta pääsi kätevästi uimaan saunan jälkeen. Retriitillä oli paljon ihmisiä, noin 35, mutta ihmiset katosivat saarelle eikä väen paljoutta huomannut.

Aamut alkoivat klo 8 parin tunnin joogasessiolla, jonka jälkeen kahvila tarjosi hedelmiä ja smoothien. Lounas oli klo 12:30, ja iltapäivän teoriaopinnot ja pranayama hengitysharjoitukset olivat klo 15:00. Illallinen nautittiin klo 18:30 ja sen jälkeen ohjelmassa oli vapaaehtoinen soul dancing ja sauna. Ohjelmaa oli siis aika paljon.

Olin itse uusi ashtanga joogalle, vaikka olenkin harrastanut joogaa aika aktiivisesti parin vuoden ajan. Retriitillä porukka jaettiin eri ryhmiin, ja minun aloittelijoiden ryhmässä käytiin läpi kaikki perusteista lähtien. Sama koski pranayama harjoituksia, jossa myös perusteellisesti käytiin läpi miten hengitysharjoitusta tehdään.

Ruoka oli vegaanista ja erittäin terveellistä, alkoholitarjoilua ei ollut lainkaan. Ei sitä kyllä kaivannutkaan, kumma kyllä. Pidin puhelinta huoneessa ja välttelin kontaktia ulkomaailmaan. Pieni lepo kaikesta maailman hulinasta teki hyvää. Tuntui kuin kaikki olisi unohtunut jo yhden päivän kuluttua.

Toivottavasti saisin vielä tilaisuuden palata näihin maisemiin joskus uudestaan.






2 kommenttia:

  1. That picture with the towels is amazing! I love the colors.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, and it was a beautiful island all in all. Wish I will have the chance to go back one day.

      Poista